1800-luvun juutalaisia uudistuksia

19.10.2018

1700-luvun lopulta alkoi juutalainen uusi aika. Juutalaisten emansipaatio eli vapauttaminen oli silloin monen juutalaisen päämäärä. Uusia liikkeitä juutalaisten keskuudessa olivat muun muassa uudistusmielinen reformijuutalaisuus, traditioihin pitäytyvä ortodoksijuutalaisuus sekä niiden välimuoto konservatiivinen juutalaisuus.

Reformijuutalaiset kokivat juutalaisuuden ahtaana ja vanhanaikaisena ja halusivat sulautua vallitseviin yleismaailmallisiin virtauksiin. Tunnetuin reformijuutalainen oli Israel Jacobson (1768 – 1828), joka rakensi ensimmäisen reformisynagogan Saksan Seeseniin 1810. Reformistit halusivat uudistaa jumalanpalveluksensa. Saarnojen tuli käsitellä juutalaisuuden järkiperäistä ja moraalista luonnetta valistusajattelun pääperiaatteiden mukaisesti. Toivoa Israelin kansan lopullisesta pelastumisesta pidettiin pahennusta herättävänä, samoin Palestiinaan palaamista.

Toinen kuuluisa reformisti oli Abraham Geiger (1810 – 1874), Breslaun rabbi vuodesta 1838, joka nimitettiin Berliiniin perustetun reformikorkeakoulun opettajaksi 1870. Geigerin mukaan juutalaisuus uudistui jatkuvasti, eikä vallankumousta tarvittu. Hän kuitenkin ajatteli kristinuskon merkitsevän alkuperäisten juutalaisten aatteiden vääristämistä.

Reformijuutalaisuus levisi Yhdysvaltoihin siirtolaisten mukana, jonne perustettiin kattojärjestö 1873 ja rabbiiniseminaari 1875. Reformijuutalaisten kokouksissa laadittiin reformistien uskoa koskevat julistukset Filadelfiassa 1869, Pittsburghissa 1885, Columbuksessa 1937 ja San Franciscossa 1976. Julistukset herättivät myös kritiikkiä ortodoksijuutalaisten ja konservatiivisten juutalaisten keskuudessa, jotka vastustivat erityisesti Pittsburghin julistusta.

Pittsburghin julistuksessa todetaan muun muassa, että tieteelliset tutkimustulokset ja löydöt eivät ole ristiriidassa juutalaisten doktriinien kanssa, Mooseksen lain olevan tarkoitettu ainoastaan palestiinalaista kontekstia varten, tiettyjen perinteisten Mooseksen lakien, kuten kosher-ruokavalion ja puhtaussäädöksien noudattamisen olevan vanhanaikaisia, juutalaisten muodostavan ainoastaan uskonnollisen yhteisön eikä kansaa, jolla olisi velvoite palata Israeliin sekä nähdään kristinuskon ja islamin harjoittajat myönteisinä yhteistyökumppaneina monoteistisen ja moraalisen totuuden levittämisessä.

Näin voimakkaat perinteisten juutalaisten käsitysten vastaiset kannanotot herättivät aiheestakin kritiikkiä muiden kuin reformijuutalaisuuden keskuudessa. Ortodoksijuutalaiset, jotka toimivat valistusaatteen vastavoimana, pitäytyivät halakhassa eli ’oikeassa vaelluksessa’ ja Toorassa, ja julistivat sellaisen asenteen sopivan myös moderniin elämäntapaan.

Konservatiivisen juutalaisuuden perustajahahmon Zacharias Frankelin (1791 – 1875) mukaan taas ’juutalaisuus oli juutalaisten uskonto’, ja heprean kieli, josta reformijuutalaiset halusivat eroon, oli ’juutalaisen sielun ja identiteetin välttämätön ilmaus’. Tiede ja tutkimus nähtiin liikkeessä kuitenkin positiivisina tekijöinä, joiden avulla autenttisen juutalaisuuden toivottiin palaavan. Nykyisin näistä kolmesta juutalaisuuden suuntauksesta Israelissa harjoitetaan lähinnä ortodoksijuutalaisuutta, muiden levinneisyysalueita ovat Yhdysvallat ja Iso-Britannia.

Lähde: Aikamme uskonnollisia suuntauksia, Karl-Johan Illman (teoksesta Juutalainen kulttuuri, Tapani Harviainen)