Oppimispäiväkirja osa I kurssilta Uskonnolliset konfliktit: Israel ja juutalaisuus

 

Oppimispäiväkirja ma 15.3.21

Kurssi alkoi vauhdikkaasti maanantai-illan luennolla, johon olin etukäteen hyvin valmistautunut. Olin kahlannut Moodle-materiaalin läpi ja perehtynyt kurssin suoritustapoihin, erityisesti oppimispäiväkirjaan. Luennolla osallistuin kiitettävästi keskusteluun tarkkaavaisuustasoni mukaan, ja keskittymiskykyni opiskeltavaan ainekseen oli hyvä. Kurssin sisältö vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja tulen tarvitsemaan sen tarjoamaa ymmärrystä erityisesti syksyllä häämöttävässä kandidaatintutkielmassani. Kollokvio työskentelytapana vaikuttaa palkitsevalta ja helposti lähestyttävältä, eikä se lataa samanlaisia vaatimustaakkoja opiskelijan niskaan kuin tavanomaiset suoritustavat. Uskoisin, että luentokerroille opiskeltavaan ainekseen perehtyminen on vapautuneempaa, kun siihen ei ole lastattu tenttiarvosanan painavaa viittaa.

Luennolla kävimme läpi Israelin valtion perusteet, statistiikkaa, historiaa, kipukohtia sekä juutalaisen valtion koostumusta. Terminologia oli tuttua juutalaisuuden peruskurssilta, jonka suoritin jo aiemmin syksyllä 2018, kaksi ja puoli vuotta sitten. Kertaus oli kuitenkin hyödyllistä. Sionismin määritelmä kirkastui ja rabbien oikeudellinen tehtävä nousi esille. Rabinin kuvan tunnistaminen oli tärkeää, sillä olin tehnyt hänestä pitkän 12-sivuisen esseen aiemmalla, Hannun vetämällä Israelin ja arabien välistä konfliktia käsittelevällä kurssilla keväällä 2019. Aihe oli mielenkiintoinen ja opettavainen; muistan siitä edelleen useita kiinnostavia yksityiskohtia, ja esseeseen tekee mieli palata uudelleen kertauksen vuoksi.

Vuosiluvut oli selkeyden vuoksi hyvä kerrata, vaikka ne muistissa olivatkin. Asioiden jäsentäminen numeroiden perusteella on suuri vahvuuteni, minkä vuoksi myös demografiaa käsittelevä statistiikka kiinnosti minua suuresti. Jäin pohtimaan, että kun palestiinalaisia on kokonaisväestöstä 21,1% ja ei-juutalaisista muslimeja 18%, mitä muut palestiinalaiset sitten ovat? Kristittyjä taisi olla 2% väestöstä, kuuluvatko he sitten kaikki em. ryhmään? Yhteiskuntaryhmistä Venäjältä muuttaneiden suuri määrä (17%) jäi pohdituttamaan erityisesti. Tähän ihmisryhmään olisi mielenkiintoista perehtyä syvällisemmin, myös Suomen geopoliittisen sijainnin kannalta.

Israelin valtion juutalaista luonnetta käsittelevä osio tarjosi eniten uutta asiaa. Uskonnolliset tuomioistuimet kuulostivat erikoisilta; ehkä niiden avulla uskonto todella yhdistyy kansalaisten elämään. Ortodoksijuutalaisten monopoliaseman taustoitus meni minulta vähän ohi kirjoittaessani muistiinpanoja, mistä olen harmissani, sillä se olisi ollut olennainen asia ymmärtää valtion lainsäädännöllisen rakenteen kannalta. Olin aikeissa kysyä, löytyisikö luennoitsijoilta jotain aiheeseen liittyvää taustamateriaalia, mutta en saanut kysyttyä, mikä jäi jälkikäteen harmittamaan. Aion perehtyä aiheeseen tarkemmin omalla ajallani, sillä se on keskeinen valtion olemassaoloa ylläpitävä voima.

Luennon päätteeksi keskustelimme pienryhmissä, ja ryhmääni kuuluivat lisäkseni muistaakseni Rita ja Jaakko. Ryhmässä puhuimme alkuperäisestä tiedosta, narratiiveista ja Lähi-itään koskevan tiedon värittyneisyydestä. Kaikilla meillä oli jonkinlainen käsitys siitä, että aluetta koskevaa tietoa värittivät erityisesti alueeseen liittyvät poliittiset mielipiteet. Ajattelen itse erityisesti länsimaalaisen mediauutisoinnin Israelista olevan värittynyttä, esimerkkinä se, kuinka palestiinalaisten koronarokotteita koskevassa tiedossa oli lopulta kyse aivan eri asiasta kuin mitä suomalainen media antoi ymmärtää. Israelia koskevassa uutisoinnissa on myös tärkeää keskittyä luotettavaan tietoon, sillä Lähi-idän alternatiivinen mediakenttä kuhisee salaliittoteorioita, ja medialähteiden taustat on tutkittava tämän vuoksi erityisen tarkkaan.

 

 

 

 

Oppimispäiväkirja II ma 22.3.2021

Luennon aiheena oli tänään juutalaisvaltio ja demokratia. Aihe on herkullinen ja kiinnostava ja Israelin ja demokratian välisen suhteen hahmottaminen on keskeistä alueen päivänpolitiikan seuraamisen kannalta. Olen itse jo perehtynyt aiheeseen kirjoittamalla siitä ystävieni kanssa blogia internetiin 2015, ja myöhemmin kirjoitin aiheesta nelisivuisen esseen kulttuurien tutkimuksen perusopintoihin liittyvällä kurssilla KUKA-106. Materiaaleja en ehtinyt erityisesti silmäillä, mutta pienryhmässämme oli onneksi kaksi niihin paremmin perehtynyttä, Linda ja Rita.

Luento alkoi mahtipontisesti Israelin tuoreen kansalaisuuslain esittelyllä, joka julkistettiin 2018. Reaktioni oli kauhistus, sillä säikähdin, että tuleman pitää järisyttävää tykitystä Israelin demokratian epäkohdista ja lopuksi julistus, ettei Israel todella olisi millään asteikolla luokiteltavissa demokratiaksi. Onneksi näin ei käynyt, vaan esiin tuotiin toinenkin, maltillisempi näkökulma. Kävimme läpi taustaa lisääntyneelle debatille juutalaisvaltion ja demokratian välisestä suhteesta, muuttuneita vaatimuksia modernisoinnista ja maallistamisesta, 1967 sodan merkityksestä ja palestiinalaisten vaatimuksista Israelin suhteen.

Taustaksi kuulimme Israelin valtion lainsäädännöstä, jonka mukaan Israel on 1990-luvulta lähtien ollut juutalainen ja demokraattinen juutalaisille kuuluva valtio. Lisäksi lisääntyvä kansainvälinen arvostelu on kiihdyttänyt debattia. Aiheesta tuotiin esille B’Tselem-järjestö puolueettomana ihmisoikeusjärjestönä ja linkki sen sivuille, mutta NGO Monitorin sivuilta selviää nopeasti, ettei kyseessä suinkaan ollut täysin puolueeton järjestö, vaan erittäin värittynyt, vasemmistoaktivistien äänitorvi.

Materiaaleista kävimme läpi ensin perusteellisesti Yiftachelin artikkelin ja lopuksi sivusimme nopeasti myös Gavisonin artikkelia. Tämä oli mielestäni sääli, sillä Gavisonin ajatukset olisivat ansainneet enemmän näkyvyyttä verrattuna Yiftachelin revittelyyn. Yiftachel jakaa Israelin määritelmän kolmeen käsitteeseen, joita hän vertailee ja tekee lopuksi johtopäätöksen vertailustaan. Hän kuvaa Israelia syvästi jakautuneena yhteiskuntana ’deeply divided society’, jonka jakolinjoina hän näkee etniset ja uskonnolliset sektorit. Etnisestä demokratiasta hän toteaa, että Israelissa yksi etninen ryhmä pitää määrättyjä keskeisiä asioita hallinnassaan, toisin kuin esim. Libanonissa tai Irakissa, joissa jako on sektarianistinen.

Lopulta Yiftachel kuitenkin päätyy määrittelemään Israelin etnokratiaksi, jolla on demokraattisia piirteitä, perustellen sitä yhden kansan, ’ethnoksen’ hallitsevuudella maan resurssien suhteen. Hänen mukaansa Israel ei muodosta yhtenäistä kansaa eli demosta, joka oikeuttaisi määrittelemään Israelin demokratiaksi. Lopuksi hän esittää vaateita, joiden mukaan Israelin tulisi olla liberaali demokratia ja kunnioittaa kaikkia kansalaisiaan.

Gavisonin artikkelia kävimme läpi vain silmäilyn verran. Hänen lukukappaleessaan tulivat esille muun muassa demokraattisuus, myönnytys sen suhteen, että juutalaisilla olisi ainutlaatuinen side maahan, toisaalta myönnytys arabien epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen suhteen, Israelin enemmistön oikeus määritellä valtion luonne ja arabien parempi asema verrattuna ympäröiviin arabimaihin.

Itse ajattelisin näistä kahdesta Gavisonin olevan enemmän oikeilla jäljillä. Pienryhmässämme olimme myös samaa mieltä artikkelien sisällöstä. Rita oli perehtynyt artikkeleihin paremmin ja hän toi esiin jopa futuristisia ajatuksia demokratian käsitteen vapauttamisesta, joiden kuuntelu oli raikasta ja ja tervetullutta älyllistä pohdintaa aiheesta. Kaiken kaikkiaan opin, että demokratian määrittelystä voi olla niin montaa mieltä kuin on miestä, ja yritin niellä provosoitumiseni luennon etnokratisesta painotuksesta.

 

 

Oppimispäiväkirja III ma 29.3.2021

Tänään luennon aiheena olivat dati-leumi, eli uskonnollis-sionistiset ryhmittymät Israelissa. Olin valmistautunut luennolle hyvin ja perehtynyt huolella sekä Hannun artikkeliin että oheislukemistona olleeseen artikkeliin Naftali Bennetistä ja uskonnollis-sionistisen puolueen noususta 2013 Knessetiin. Olin kiitollinen, että aiheesta löytyi suomenkielinen artikkeli, johon perehtyminen oli mielenkiintoista ja rakentavaa. Englannintaitotasoni ei riitä syvällisempään perehtymiseen englanninkielisiin artikkeleihin, etenkään, kun aikaa lukea ei ole kuin muutama päivä. Artikkelien ja luennon pohjalta opin paljon uutta; lähes kaikki oli minulle uutta tietoa, ja erityinen mielenkiinnon kohde myös tulevaisuudessa. Teen aiheesta myös ryhmätyön, ja sen pohjamateriaalit ovat nyt hyvällä mallilla.

Luennolla käsittelimme fundamentalismia, uskonnollissionisteja, siirtokuntaliikettä, Kookin merkkihenkilöitä ja sivusimme nopeasti nousussa ollutta uuskahanismia. Fundamentalismin suhteen kävimme ensin läpi vuoden 1967 rajapyykin, josta lähtien Israeliin nousi voimakas radikaali oikeisto. Luennoitsija totesi israelilaisen fundamentalismin kasvaneen ja kärjistyneen 1990-luvulle tultaessa, ja muuttuneen nykyisin valtavirraksi aikaisemman vastavoimana toimimisen sijaan. Näkisin, että tässä on osansa Naftali Bennetillä ja uskonnollis-sionistisen siiven ideologian popularisoinnilla.

Uskonnollis-sionisteista kerrottiin, että he ovat modernin ortodoksian edustajia ja että heidän taustansa on Itä-Euroopan mizrahi-liikkeessä. Uskonnollis-sionistit pyrkivät yhdistämään maallisen ja yliluonnollisen vallan ja uskovat kaiken tekemisen joko hyödyttävän tai hidastavan Messiaan paluuta. Jumalan pelastusprosessin kerrottiin kumpuavan pohjimmiltaan babylonialaisesta Talmudista, ja ollen näin pyhä ja profeetallinen uskonnollis-sionistien silmissä. Uskonnollisena käskynä eli mitsvana mainittiin maan asuttaminen, jolla oikeutettiin siirtokuntaliike, joka toimii uskonnollis-sionistisen ajattelun perustana. Uskonnollis-sionistit painottavat koko raamatullisen Israelin hallintaa Israelin ja koko maailman pelastumiseksi; tällä tarkoitetaan sekä nykyistä Israelia että Juudeaa, Samariaa ja Gazaa. Kaikille uskonnollis-sionisteille maa on pyhä, mutta jäimme pohtimaan, mihin kaikkeen se aatteen kannattajia oikeuttaa. Modernit ekstremistit ovat nousseet nimenomaan heidän joukostaan.

Uskonnollis-sionistisen ajattelun isähahmo, rabbi Avraham Kook (1865-1935) ja hänen poikansa Zvi Jehuda Kook (1891-1982) saivat kiitettävästi ’palstatilaa’ Gush emunim -liikkeen kulttihahmoina, primus motoreina.

Avraham Kookin näkemys sionismista oli, että juutalaisten paluu Israeliin oli athalta di-geula, eli ’pelastuksen alku’, ja että kaikki Israelin juutalaiset yhdessä jouduttivat Messiaan paluuta. Kook yhdisti ajattelussaan kabbalan ja sionistisen ideologian, ja uskoi uuden sukupolven olevan radikaali ja vallankumouksellinen. Hänen poikansa, myöskin rabbi, Zvi Jehuda Kook, jota pidetään siirtokuntaliikkeen isänä, systematisoi isänsä ajattelun ja teki siitä salonkikelpoista.

Zvin oppilaat perustivat Gush emunim -liikkeen oppi-isänsä ideologian pohjalle 1974 ja toimivat edelläkävijöinä uskonnollis-sionismin nousussa Israelin poliittiselle kartalle. Toiminnan idea on siirtokuntien perustaminen ja alueluovutusten vastustaminen. Tavoitteena on asuttaa kokko Israelin maa sekä laillisin että laittomin keinoin. ja sitä leimaa etnosentrisyys ja ’sekularismin teologia’. Liikkeen parista on myös noussut vastaterrorismia, kuten ääriliike kahanismi, jonka seuraajat ovat tehneet vastaiskuja palestiinalaisalueille.

Artikkelissa Gush emunim -liike sai huomattavasti enemmän painoarvoa kuin luennolla. Keskustelimme Gush emunimista myös pienryhmässä. Aihe jäi kutkuttamaan ja siihen olisi kiinnostavaa syventyä tarkemmin esimerkiksi lopputyössä.

 

Oppimispäiväkirja IV to 8.4.2021

Tänään luennon aiheena oli juutalaiset ja muslimit Israelissa. Aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä, ja sen ymmärtäminen on tärkeää alueen kokonaiskuvan hahmottamisessa. Minulla on jo etukäteen aiheesta jonkin verran tietoa, sillä suoritin kaksi vuotta sitten Israelin ja arabien välistä konfliktia käsittelevän kurssin Hannun johdolla. Meidän ryhmätyömme aiheeksi valikoitui tällöin palestiinalaispakolaiset, joten olen syventynyt aiheeseen jo sen verran.

Pääsiäinen katkaisi ikävästi opiskeluputken ja -rutiinit, ja lisäksi osallistuin muuttoon ja sain internetin toimimaan vasta luentoa edeltävänä iltana, joten en ollut ehtinyt juurikaan valmistautua luennolle. Luin luennolle vanhat muistiinpanot ja muistelin aiemmin oppimaamme tietoa. Annetuista taustamateriaaleista kävin läpi pää- ja alaotsikot sekä syvennyin hieman artikkelien viimeisiin kappaleisiin. Palestiinalaiskysymys on merkittävä tekijä alueen demografiaa tarkasteltaessa, ja lopulta sitä voidaan pitää suurempana konfliktin juurisyynä.

Luennolla kävimme Hannun johdolla läpi keskeisiä konfliktiin vaikuttavia tekijöitä. Israelin palestiinalaisiin kuuluu n. 20 prosenttia väestöstä, ja he jakautuvat muslimeihin (82 %), kristittyihin (9 %), druuseihin (9 %) ja beduiineihin. Israelin palestiinalaiset olivat kansan keskuudessa suosituin termi, mutta viranomaiset ovat kieltäneet palestiinalaisen kansallisen vähemmistön olemassaolon, mistä syystä virallisissa viestintävälineissä puhutaan arabeista.

Muslimiveljeskunnan jäseniä oli saapunut alueelle jo 1930-luvulla, ja he loivat alueelle 1946 oman paikallisen järjestön. Poliittinen islam nousi Israelissa uudestaan vuoden 1967 sodan jälkeen, ja 1970-luvulta lähtien kehittyi selkeästi oma islamistinen poliittinen suuntaus. Shaykh Nimr perusti 1971 Darwish Islamic Movement -nimisen liikkeen, joka on korostanut Israelin palestiinalaisten uskonnollista identiteettiä. Liike on vaatinut muun muassa Israelin muuttumista kaikkien kansalaisten valtioksi.

Islamilaisen liikkeen nousua Israelissa on jouduttanut avustustoiminta, joka on nähty tarpeelliseksi alueen palveluiden huonon saatavuuden vuoksi. Avustusjärjestö ylläpitää mm. klinikoita, ambulansseja ja urheilukeskuksia, joita valtio ei Israelin palestiinalaisille takaa. Suhtautuminen vuoden 1996 vaaleihin osallistumiseen jakoi liikkeen kahtia, pohjoiseen ja eteläiseen siipeen, joista pohjoinen kiellettiin laittomana. Eteläinen siipi osallistui valleihin, ja sen pohjalta syntyi nykyinen arabien yhteisvaalilista United Arab List, joka koostuu useiden eri puolueiden jäsenistä. Siipeä johtaa tällä hetkellä Mansour Abbas, joka on tunnettu kärkkäistä poliittisista mielipiteistään.

Ryhmäkeskustelussa käsittelimme juutalaisten ja palestiinalaisten välisiä uskonnollisia kiistakysymyksiä. Ryhmäämme kuuluivat lisäkseni Tiina ja Emilia, ja keskustelumme sivusi eri uskonnollisten ryhmien historiallisia kokemuksia ja eriäviä intressejä konfliktin ratkaisun suhteen. Totesimme Israelin pyrkimyksen olla juutalaisvaltio voivan aiheuttaa vähemmistöryhmien syrjintää ja polarisaatiota. Keskustelu oli antoisa ja toi uusia näkökulmia, joita en itse olisi osannut painottaa yhtä viisaasti.

Ryhmäkeskustelun jälkeen palasimme vielä kiistakysymyksiin, joista tärkein olivat Temppelivuoren käytänteet. Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelissa mietittiin Temppelivuoren siirtämistä Israelin administraation alle, mutta päädyttiin vain Israelin suvereniteettiin ja siihen, että aluetta hallinnoisi jordanialaisen waqf-hallinnon administraatio. Tilannetta kutsutaan myös status quoksi, vallitsevaksi tilaksi, johon ei tehdä muutoksia. Juutalaisten ei suositella rukoilevan alueella puhtaussäädöksien vuoksi, mutta todellisempi syy vaikuttaisi olevan, että se ärsyttää palestiinalaisia. Israelin politiikan tunnetun voimahahmon Ariel Sharonin ajattelematon vierailu Temppelivuorella 2000 johti palestiinalaisten toiseen intifadaan.

 

Yhteenveto

Opimme luennoilla hurjasti israelilaisesta yhteiskunnasta. Demografia on monenkirjava, uskonnollisia ryhmittymiä on runsaasti, ja kirjo niiden sisällä on valtava. Israelin valtion juutalaista luonnetta en itse koe rasistisena, vaikka se mieluusti halutaan länsimaisessa mediassa sellaisessa valossa näyttää. Israel on monessa mielessä esikuva maailman muille maille, ja sen ihmeisiin perustuvan historian vuoksi sitä on alettu pitää kansainvälisten areenojen silmätikkuna. Hannun demokratiaa käsittelevällä luennolla Israelista piirtyi negatiivinen kuva, ja tuntui ikävältä, että ne opiskelijat, jokta eivät olleet perehtyneet asiaan tarkemmin, omaksuivat käsitteen etnokratiasta kyseenalaistamatta sitä lainkaan. Minulle jäi luennosta vaikutelma, että käsityksiimme Israelin demokraattisuudesta haluttiin tarkoituksellisesti vaikuttaa.

Uskonnollis-sionisteja käsittelevä materiaali tarjosi eniten uutta tietoa. Gush emunim -liike ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Olin kyllä tutustunut nykyisen uskonnollis-nationalistisen liikkeen keulakuvaan Naftali Bennettiin, mutta en ollut tiennyt, että poliittisella kentällä on kokonainen liike sen taustalla vaikuttamassa.

Juutalaiset ja muslimit -kerrasta jäi mieleen erityisesti palestiinalaisten avustusjärjestö, josta olisi kiinnostavaa tietää lisää. Minua kiinnostaisi, miten järjestö suhtautuu Israelin valtioon ja juutalaisiin yleensä, millaista materiaalia se levittää asiakkailleen juutalaisiin liittyen, onko sen tavoitteena löydä juutalaisia palestiinalaisten kustannuksella vai toimiiko se vilpittömästi vain auttamistarkoituksessa. Esimerkiksi palestiinalaisten koulujen saama rahoitus on naamioitu hyväntekeväisyydeksi, mutta koulutus on todellisuudessa propagandaa ja vihapuhetta Israelia kohtaan, mikä enemmänkin lietsoo väkivaltaan ja sorretun aseman omaksumiseen kuin olisi todellinen askel rauhaan.

Muita aiheita, joista en laatinut oppimispäiväkirjaa erikseen, olivat Israelin valtion juutalainen luonne ja haredijuutalaisuus. Käsityksestäni juutalaisesta valtiosta jo edellä mainitsinkin, mutta haredijuutalaisten osuus oli myös kiinnostava. En tiennyt, että haredijuutalaisia oli näin erilaisia ryhmittymiä enkä sitä, kuinka voimakkaasti he vaikuttavat valtion eri koneistojen taustalla. Haredijuutalaisista jäi luennolta myös jotenkin negatiivinen kuva, ehkä siksi, kun heidän kielteinen suhtautumisensa Israelin valtioon tuli esitettyä jotenkin negatiivisella tavalla. Itse Shtisel-sarjaa seuranneena näen heissäkin potentiaalia ja erityisesti sen inhimillisen puolen, joka luentomateriaaleissa ei oikein pääse esiin, ellei ole erityisesti asiaan vihkiytynyt.

Kaiken kaikkiaan luennot ovat olleet antoisia ja materiaali kiinnostavaa, ja odotan innolla kurssin toista osaa. Ryhmäkeskustelut ovat tärkeä hetki kohdata muita opiskelijoita ja saada vertaisnäkökulmia opiskeltavaan ainekseen. Kurssia voisi luonnehtia läpileikkaukseksi israelilaisesta yhteiskunnasta, ja luennoitsijoidenkin näkökulmat aiheisiin tulevat selkeästi esiin. Hyvää luennoissa on vastavuoroisuus. Opiskelija saa kommentoida ja kyseenalaistaa opittua, ja vuorovaikutus luennoitsijoiden ja kuulijoiden välillä toteutuu hyvin. Välillä toisen luennoitsijan tulokulma tuntuu turhan puolueelliselta tiedeinstituution edustajalle, ja herää kysymys, kuinka subjektiivisesti poliittisesti tulenarkoja aiheita auktoriteettiasemassa opiskelijoihin nähden oleva henkilö voi lähestyä. Muuten kurssisisältö ja tapa esittää asiat saavat erinomaisen arvosanan.