Oppimispäiväkirja osa II kurssilta Uskonnolliset konfliktit: Israel ja juutalaisuus

Oppimispäiväkirja to 15.4.2021

Luennon aiheena torstaina 15.4. olivat Israelin vaalit 2021. Olin itse perehtynyt aiheeseen huolella, sillä aihe oli mielestäni kaikkein kiinnostavin kaikista kurssilla esiteltävistä aiheista. Olin harmissani, etten ehtinyt itse ilmoittautua ryhmään, jonka aihe selkeästi oli mielestäni kaikista tärkein kurssilla käytävä aihe. Valmistauduin luentoon tutustumalla artikkeleihin ja silmäilemällä vaalitulokset läpi. Vaaleja olen seurannut jo pitkään muun muassa Netanjahun facebook- ja instagram-sivuilta. Seuraan myös aktiivisesti Knessetin sivuja, kahta israelilaista somevaikuttajaa, Inbar Cohenia ja Hananya Naftalia, sekä twitterissä muutamia muita Israelin poliittisen kentän merkittäviä tahoja.

Luento osui Israelin itsenäisyyspäivälle, ja olin virittäytynyt tunnelmaan seuraamalla edellisenä iltana itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia Jerusalemista Herzl-vuorelta Israelin suurlähetystön facebook-liven välityksellä. Kahden tunnin ohjelmassa oli aimo annos hepreaa, sillä mitään puheita tai ohjelmanumeroita ei ollut tekstitetty toiselle kielelle. Ymmärsin kuitenkin asiasisällön suurelta osin aiempien heprean opintojeni pohjalta, mistä on kiittäminen nykyheprean opintojen monipuolista tarjontaa Helsingin yliopistossa. Koskettavin ohjelmaosuus oli kansallislaulu Hatikva.

Tulin luennolle hieman myöhässä, joten alkusanat jäivät kuulematta, mutta katsaus Israelin poliittiseen tilanteeseen ennen puolueiden varsinaista esittelyä oli varsin informatiivinen. Kentän hajanaisuus ja Netanjahun korruptiosyytökset vaikeuttamassa hallituksen muodostumista ovat olleet ongelma jo pidemmän aikaa. Tästä syystä hallituksen muodostus on kahdesti epäonnistunut, ja kun hallitus vihdoin saatiin kasaan, se kaatui erimielisyyksiin alle vuoden sisällä vaaleista. Likudin ja Kahol Lavanin liittouma oli kuitenkin paras tähänastinen esitys käytettävissä olevilta resursseilta ja nähtäväksi jää, voidaanko seuraava hallitus muodostaa samansuuntaisia suuntaviivoja noudattaen.

Puolueet oli jaoteltu esityksessä kolmeen blokkiin: vasemmistoon, keskustapuolueisin ja oikeistoon, ja itse olin näkevinäni jaossa keskustaan ja oikeistoon jaoteltujen puolueiden välisen eron suhtautumisessa uskonnollisuuteen. Keskustapuolueiksi luokitellut olivat maallistuneiksi määriteltäviä ja oikeistossa uskonnolliset puolueet. Olisin kaivannut esittelyltä huomioita populismista, sillä siitä on tietojeni mukaan syytetty ainakin Netanjahun Likud-puoluetta sekä Aryeh Derin ultraortodoksista Shas-puoluetta.

Puolueiden esittelyt olivat mielenkiintoisia ja vilisivät tärkeää nippelitietoa, kuten paikkamääriä ja poliittisia näkemyksiä. Suurin osa tiedosta oli uutta, ja myös luennoitsijoiden sivuhuomautukset olivat tärkeitä. Itse kiinnostuin Likudin pohjalla olevasta sionismin revisionistisesta tulkinnasta ja olisin kiinnostunut sisällyttämään osia siitä omaan esitelmääni. Esitellyistä johtajista tuttuja olivat etukäteen Netanjahun lisäksi ainakin Naftali Bennett, Avigdor Lieberman ja Yair Lapid, sekä aiemmalla luennolla mainittu Mansour Abbas. Naisista tuttuja ovat olleet Tzipi Livni ja Ayelet Shaked. Gideon Sa’ar vaikutti kiinnostavalta hahmolta, jota voisin alkaa seurata tarkemmin sosiaalisessa mediassa.

Vasemmistopuolueista merkittävän ryhmän muodostavat arabipuolueet ja niiden liittoumat. Ymmärsin itse jälkeenpäin arabipuolueita tarkastellessani, että United Arab Listin ja Joint Listin ero olisi nimenomaan suhtautumisessa nationalismiin ja uskonnollisuuteen. Vaikka Joint Listiin kuuluu myös nationalistisia puolueita, sen yleistä mielikuvaa voisi luonnehtia maltillisemmaksi kuin United Arab Listin. United Arab List vaikuttaisi olevan taustaltaan militantimpi ja radikaalimpi, ja islamistisen ideologiansa vuoksi myös uhka Israelin turvallisuudelle. Kaiken kaikkiaan poliittisen kentän monet äänet kuuluvat hyvin ja kertovat osaltaan länsimaisen demokratian ylevän tavoitteen suhteellisesta onnistumisesta israelilaisessa päätöksenteossa.

 

Oppimispäiväkirja 22.4.2021

Seuraavana kollokvioteemana oli toiseus sukupuolen kannalta eli naisen asema Israelissa. Teema osui suhteellisen vahvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, enkä ollut juuri lainkaan perehtynyt siihen etukäteen. Tiesin Golda Meirin ja osasin nimetä hänet liikkeen ’savtaksi’ eli isoäidiksi, mutta juuri muuta en aiheesta tiennyt. Ehdin lukea annetun artikkelin, jonka provokatiivinen ote järkytti minua suuresti ja jouduin keskeyttämään sen lukemisen fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. Jatkoin sen myöhemmin loppuun, kun vointini oli tasoittunut. Myöhemmin perehdyin myös Moodlessa annettuihin Women of the Wall -järjestön internetsivuihin katsomalla järjestöstä kertovan videon.

Esitys alkoi katsauksella Israelin feministiliikkeen historiaan ja eteni poliittisen läpileikkauksen kautta ruohonjuuritason järjestötyön esittelyyn. Lopuksi saimme keskustella pienryhmissä havainnoistamme ja itseämme koskettavista aiheista. Keskustelu oli laadukasta ja avartavaa, ja toi aiheisiin uusia näkökulmia, joita en aiemmin olisi tullut ajatelleeksi. Omaan ryhmääni sattui kaksi kollokvion laatijaa, Juha ja Linda, jotka olivat innoissaan aiheesta sekä erityisen perehtyneitä siihen. Keskustelimme heidän kanssaan naisen aseman edistysaskeleista israelilaisessa yhteiskunnassa sekä nykytilanteesta, viimeisistä vaaleista, Golda Meiristä ja Ayelet Shakedista, joka oli minulle myös tuttu hahmo Israelin poliittiselta kentältä.

Naisasialiikkeen kerrottiin syntyneen Yishuvin alkuvaiheissa ja olevan yhteydessä ammattiyhdistysliikkeeseen. Naisten tasa-arvoa pidettiin edellytyksenä juutalaisen kansallisvaltion perustamiselle, ja valtaosa aktivisteista oli koulutettuja aškenasitaustaisia juutalaisia. Uusi feministinen liike syntyi 1970-luvulla Haifan yliopistossa akateemisesti koulutettujen naisten keskuudessa, ja sen myötä Knessetiin nousi kokonainen feministinen Ratz-puolue. Vastalauseena aškenasitaustaiselle liikkeelle syntyi 1980-luvulla myös mizrahinaisten feministinen liike, jonka agendana oli tuoda feminismiä esiin luokkaerojen kautta. Nykyisin feministisiä liikkeitä on myös LGBT-yhteisön ympärillä sekä haredien, ortodoksijuutalaisten ja islamilaisen kulttuurin ympärillä.

Seuraava osuus kertoi naisten poliittisista rooleista historiassa ja nykypäivänä, sekä naisten uskonnollisista rooleista. Maailmanlaajuista feminismiä mittaavan The Global Gender Gap Reportin mukaan Israelin sijoitus olisi ollut jo 44. vuonna 2017, mutta se putosi viime vaalien myötä 20 sijaa alemmas. Naiskansanedustajia kerrottiin olleen Knessetissä sen perustamisesta lähtien, mutta vain kolme heistä toimineen ministerinä koko Knessetin historiassa, mikä oli pieni yllätys ainakin itselleni. Linda esitteli naiset ansiokkaasti, Golda Meirin, Tzipi Livnin ja Ayelet Shakedin, joista oli kiinnostavaa kuulla uutta tietoa aiemmin omaksumani lisäksi.

Lopuksi tarjoiltiin osuus Länsimuurin eli Kotelin ympärillä pyörineestä feministisestä liikehdinnästä, joka perustui taustatietoon, että naisille ja miehille on omat rukousalueet Länsimuurilla, joka on juutalaisen uskonnon kaikkein pyhin uskonnollinen paikka. Anne alusti osuutensa kertomalla ruohojuuritason feministisestä järjestöstä Women of the Wallista, jonka uskonnolliset naisjäsenet tavoittelevat samoja uskonnollisia oikeuksia Länsimuurilla kuin miehillä jo on. Oli yllättävää, etteivät he saaneet rukoilla ääneen eivätkä lukea Tooraa muurin omalla puolellaan, mihin en itse ole kiinnittänyt aiemmin huomiota omilla matkoillani Pyhässä maassa. Feministisen liikkeen takapakkeja selittivät uskonnolliset säädökset ja haredijuutalaisten vastustus, mutta kaiken kaikkiaan kollokvion laatijat pitivät nykysuuntaa edistyksellisenä ja aiempaa huomattavasti tasa-arvoisempana.

 

 

 

Oppimispäiväkirja 26.4.2021

Neljäs kollokviokerta käsitteli rasismia israelilaisessa yhteiskunnassa. Tiesin teemasta jonkin verran etukäteen, sillä sivusimme sitä omassa kollokviokerrassamme ma 19.4., joka käsitteli tunnettua israelilaista kohupoliitikkoa Bezalel Smotrichia ja hänen puoluettaan Religious Zionist Partya. Bezalel on tunnettu muun muassa lausunnoistaan, joissa hän on halunnut ’tappaa, sulkea vankilaan tai karkottaa kiviä heittelevät palestiinalaislapset’. Hänen ajattelunsa vaikuttaa muutenkin ääriajattelulta, jossa sionistinen prosessi valkopesee kaiken juutalaisten harjoittaman vallan väärinkäytön ja ihmisoikeuksien rikkomisen. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut edustavan juutalaisten valtavirtaa, ja näin monikulttuurisessa yhteiskunnassa on nähdäkseni opittava suvaitsemaan erilaisuutta, jotta se säilyisi toimintakykyisenä.

Rasismia käsittelevässä kollokviossa käsiteltiin ensin rasismia orientalismin valossa, sitä kuinka ’itä’ on alisteinen ’lännen’ määritelmille. Valta on syntynyt vuosisatojen aikaisesta eurooppakeskeisyyden toistuvuudesta, mistä on syntynyt vahva diskurssi, joka näkyy paitsi mediassa, myös suurimmassa osassa nykyistä kauno- ja tietokirjallisuutta. Lisäksi käsiteltiin antisemitismin määritelmää osana israelilaisten itse kokemaa rasismia, ja tuotiin esille äärijärjestö Hamas, Islamic Movement -liikkeen pohjoinen, militantimpi haara sekä BDS-liike (Boycott, Divestment and Sanctions), joka keskittyy palestiinalaisten oikeuksiin sekä Israelin valtioon kohdistuviin talouspakotteisiin, kulttuuriseen ja akateemiseen boikottiin. Liikkeen mainittiin rinnastavan Israelin kansalaispolitiikan apartheidiin eli Etelä-Afrikan toista maailmansotaa seuranneeseen rotuerottelupolitiikkaan

Jo aiemmin kurssilla esille tulleesta demografiasta käsiteltiin tutut luvut, koko väkiluku (9 327 000), juutalaisten osuus 73,9%, palestiinalaisten 21,1% ja muiden 5%. Etiopian juutalaisista esiin nousi luku 135 000 (2020) ja kuluvana vuonna 160 000 eli 25 000 lisää. Lukujen perusteella Israelin yhteiskunnan koettiin olevan syvästi jakautunut, muun muassa monien etnisten ryhmien ja arabien ja Israelin välisen konfliktin johdosta. Valtion binationaalinen todellisuus vaikutti oleva ristiriidassa sen perustuslaillisen juutalaisuusmääritelmän kanssa. Kansallisvaltiolakia vuodesta 2018 voidaan pitää rasististisena etenkin kielipolitiikan osalta, sillä se sulki arabian pois toisen kansalliskielen asemasta.

Etiopian juutalaisista esityksessä oli suloinen video ja hieman historiaa. Etiopian juutalaisia alettiin tuoda Israeliin 1980- ja -90-luvuilla, kun heidän alkuperänsä kartoitettiin edelleen kiistanalaisin menetelmin.  Virallinen tunnustus saatiin sefardiylirabbilta 1973, ja heidän pelastusoperaatioistaan ovat tunnettuja erityisesti operaatio Moses ja operaatio Solomon. Etiopian juutalaiset ovat ehkäpä heikoiten Israeliin integroitunut maahanmuuttajaryhmä muun muassa kielivaikeuksien vuoksi, ja he ovat yksi syrjityimmistä ja marginalisoiduimmista ryhmistä Israelissa.

Palestiinalaisten osuus väestöstä oli noin 20,8% ja heidän mainittiin olevan nopeimmin kasvava väestönosa korkean syntyvyyden vuoksi. Heihin sisältyivät muslimien lisäksi myös kristityt ja druusit ja heihin liittyi useita eri erityiskysymyksiä, kuten Gaza, Länsiranta ja siirtokunnat, sekä asuinalueiden segregaatio Israelin rajojen sisällä. Mizrahi-juutalaisista oli erikseen kerrottu heidän historiastaan ja merkityksestään Israelin juutalaisenemmistöisen demografisen pohjan mahdollistajana. Heitä kuvattiin alempiluokkaisina ja heikommin yhteiskuntaan sopeutuneina kuin eurooppalaistaustaisia aškenaseja. Mizrahien kuvattiin myös vahvistaneen Israelin uskonnollista kenttää ja tuoneen oman värinsä Israelin kiúlttuurikenttään.

 

Oppimispäiväkirja to 29.4.2021

Viimeisellä kollokviokerralla aiheena oli Israel ja sekularismi. Aihe oli minulle verrattain uusi, enkä tiennyt siitä juurikaan etukäteen. Siitä ei ollut erikseen luentoa kurssin alkupuolella, kuten uskonnollis-sionismista, johon se herkästi vertautuu mielessäni. Tiesin muun muassa entisen ulkoministeri Avigdor Liebermanin puolueen Yisrael Beiteinun ajavan sekulaareja arvoja kannattavien israelilaisten asioita, mutta se oli mielessäni profiloitunut äärioikealle uskonnollis-sionistien rinnalle. Tämänkertaisiin vaaleihin perehtyminen kuitenkin muutti käsitystäni puolueesta ja puoluekentästä; on olemassa vieläkin radikaalimpia puolueita ja poliitikkoja.

Sekularismia voidaan kuvailla erääksi juutalaisuuden kriiseistä. Sekulaareilla juutalaisilla on kolme ulottuvuutta; historian, yhteiskunnan ja identiteetin ulottuvuudet. Muun muassa Israelin valtion alulle saattanut, historiallinen sionismi on ollut sekulaaria sionismia. Sionistista liikehdintää seurannut Israelin ensimmäinen hallitus oli sosialistien ja uskonnollisten sionistien välinen koalitio. Theodor Herzl, sionistikongressin perustaja, jota on pidetty sionismin ’isänä’, oli itävalta-unkarilainen toimittaja, joka kannatti sekulaaria valtiota. Hän järjesti Baselissa sionistikongressin, jonka ohjelma-manifestissa määriteltiin sionismin pääpointit. Naiset saivat osallistua siihen, mutta heillä ei ollut äänioikeutta.

Israelin nykyhistoriasta löytyy kaksi tapausta, jotka ovat vaikuttaneet sekulaarin ja uskonnollisen väestön suhteisiin. Molempien taustalla on kysymys siitä, kuka saa olla juutalainen ja kuka israelilainen. Ensimmäinen niistä, Jitzhak Rabinin murha, edustaa yhtä Israelin yhteiskunnallista kriisiä, jossa sekulaari ja uskonnollinen politiikka ovat olleet törmäyskurssilla. Rabinin sekularismiin pohjautuva rauhanneuvottelupolitiikka herätti vastustusta uskonnollisissa sionisteissa, minkä seurauksena hänet lopulta murhattiin Tel Avivissa marraskuussa 1995. Toisena esimerkkinä kriisistä oli nostettu tämänhetkinen Covid-19 -pandemia ja sen hoito Israelissa. Pandemia on luonut uudenlaisen arvoristiriidan, kun valtio suosii haredeja ja sakottaa heitä rikkomuksista vähemmän kuin muuta kansaa. Taustalla voidaan nähdä pääministeri Netanjahun toiminta hänen varoessaan suututtamasta Knessetin haredipuolueita.

Sekularismin vaikutus juutalaiseen identiteettiin näkyy esimerkiksi siten, että useat sekulaarit juutalaiset identifioituvat juutalaisiksi, vaikkeivät he usko jumalaan henkilökohtaisesti. Kolme tapaa nähdä itsensä juutalaisena ovat kansalaisuus, poliittinen kehys sekä traditio. Kansalaisuuteen rakentuvassa identiteetissä viitataan nationalismiin sen taustalla, politiikassa sekularismiin ja traditiossa pohjalla ovat kieli, uskonnolliset käytänteet ja symbolit. Jokaisen kannattajia löytyy Israelista noin neljäsosa, ja viimeisen neljänneksen kannattajat eivät erottele vain yhtä sektoria ylitse muiden. Sekularismi näkyy juutalaisvaltiossa erityisesti avioliiton osalta, kun sekulaarit juutalaiset eivät pysty järjestämään sekulaarihäitä. Sapattina julkinen liikenne ei kulje, ja ravintolat ja ruokakaupat ovat kiinni, ja niissä myydään arkisinkin vain kosher-ruokaa, mikä rajoittaa niiden juutalaisten elämää, joille säädökset eivät ole niin tärkeitä.

Jitzhak Rabinin murhan muistoksi on perustettu Bina-niminen sekulaari järjestö, joka korostaa juutalaisia arvoja ja kulttuuria. Se tutkii juutalaisia arvoja ja tekstejä pluralistisesta näkökulmasta. Sen mukaan Toora nähdään juutalaisena historiana, mutta ei jumalallisena totuutena, mikä on melko radikaali näkemys israelilaisessa viitekehyksessä.

Beit Tefilah Israeli -instituutti taas on toisenlainen esimerkki sekularistisesta vaikuttamisesta. Se on 2004 perustettu sekulaari synagoga, ja sen päämääränä on tasa-arvoinen, liberaali ja sekulaari juutalaisyhteisö. Yhteisön toiminnassa yhdistyvät henkinen ja juutalainen sekä moderni ja traditionaalinen. Henkisyys on korvannut Israelissa uskonnollisuuden erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa, jotka ovat alkaneet kyseenalaistaa vallitsevia arvoja ja luopuneet uskonnollisuudesta. Voisi sanoa, että se on ajan hengen mukaista myös muualla länsimaisessa maailmassa.

 

 

                                                                                  Yhteenveto

Kollokviokerroilla saimme perehtyä johonkin omaan mielenkiintomme mukaiseen aiheeseen ja laatia siitä esitelmän muulle opiskelijaryhmälle. Kollokvioteemoista kiinnostavin oli mielestäni ensimmäinen eli vaalit yleisesti, mutta en ehtinyt ilmoittautua ryhmään ajoissa, joten johdin Vaalit II -ryhmän työskentelyä. Epäonnekseni aihe ei ollutkaan niin mieluisa ja omat digitaitoni osoittautuivat myös haasteeksi, mutta selvisimme kuitenkin esityksestä kunnialla kolmannen jäsenemme Emilian osuuden ansiosta. Olin kuitenkin tyytyväinen oman osuuteni asiasisältöön ja sain mielenkiintoista pohjatietoa aiheesta, josta olisin kiinnostunut tekemään lisätutkimusta.

Vaalit I -ryhmässä käytiin läpileikkaus israelilaisesta puoluekentästä, monipuoluejärjestelmästä, suhteellisesta vaalitavasta sekä hallituksen muodostumisesta. Erityistä mielenkiintoa herättivät Juliuksen esittelemät oikeistopuolueet, sillä talous on ymmärrykseni mukaan erityisesti Israelin kontekstissa merkittävin poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnan toimintojen ylläpitoa edistävä tekijä. Olen itse lukenut Israelin poliittisen kentän keskustapuolueiden ja turvallisuuspolitiikan välisestä symbioosista, ja tämä näkökulma jäi vähemmälle käsittelylle. Länsimaissa turvallisuuspolitiikka linkittyy vahvasti oikeistoon, sen rahoittajaan, mutta Israelissa keskusta on erilainen, sillä se on osa keskusta-oikeistopuolueiden sekulaaria blokkia kolmesta aiemmin teksteissäni mainitsemastani blokista. Israelissa keskusta on myös tunnettu liberaalina puolueryhmittymänä toisin kuin esimerkiksi Suomessa.

Toiseus naisen aseman ja rasismin näkökulmista katsottuna juutalaisessa yhteiskunnassa olivat minulle uusia teemoja. Naisen asema on minulle kiusallinen ja tulenarka aihe jo valmiiksi, ja se synnyttää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Opintojeni aikana käymät kriisit liittyvät erityisesti tähän teemaan, ja toivoisin, ettei minun olisi tarvinnut koskaan kohdata niitä. En oikein osaa sanoa tästä teemasta mitään rakentavaa ilman voimakkaita tunnereaktioita. Kollokviokerran esiintyjät vetivät kuitenkin esityksensä hyvin ja luontevasti sekä akateemisesti uskottavasti.

Rasismikollokvio oli mielenkiintoinen syväluotaava katsaus rasismin historiaan sekä yleisesti että yhteiskuntakohtaisesti. Vallan diskurssi -teema on minulle tärkeä teema, johon minun olisi aiheellista perehtyä syvällisemmin omaa kandidaatinseminaariani silmällä pitäen. Foucault ja Said vaikuttavat kentän keskeisiltä hahmoilta ja heidän välisensä yhteys kiinnostavalta teemalta käsitellä lopputyössä. Olen yrittänyt aloittaa sosiologian opintokokonaisuutta monta kertaa, mutta joka kerta heikolla menestyksellä. Viimesyksyinen yritykseni keskeytyi verkkokurssin liian tiiviiseen tahtiin ja takertumiseeni marxismin kauhuihin. Ehkäpä politiikan tutkimuksen puolella aihetta voisi käsitellä neutraalimmin.

Viimeisen kollokvion aiheena oli sekularismi, joka oli minulle aiheena tuntemattomin. Parhaiten mieleeni jäi Israelin valtion sekulaaritaustainen historia, Theodor Herzlin osuus sionistikongressin ja juutalaisvaltion synnyssä. Juutalaisvaltion sionistisen luonteen syntyyn, samoin kuin itse juutalaiseen identiteettiin, olisi kiehtovaa perehtyä tarkemmin eri näkökulmista. Toivon mukaan saan käsitellä näitäkin lopputyössäni.

Kaiken kaikkiaan kurssista jäi hyvä mieli ja kiitollisuus monipuolisesta kipupisteiden ja muiden israelilaiselle yhteiskunnalle leimallisten piirteiden esiinnostosta. Kurssi toteutettiin tavalla, joka ei ollut opiskelijalle liian kuormittava, ja se tarjosi runsaasti uusia näkökulmia ja tietämystä eri aiheista, jotka koskettavat juutalaista yhteiskuntaa. Kandintyöhöni haluaisin sisällyttää erityisesti israelilaista politiikkaa ja mahdollisesti yhteiskuntafilosofiaa, ja sekä sekulaari että uskonnollinen näkökulma ansaitsisivat tulla esille. Eräs mahdollinen työkalu voisi olla metodikurssin diskurssianalyysi.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan uuden hallituksen muodostumista, samoin huolestuneena kansalaisena par’aikaa kulminoituvaa kriisiä mahdollisen sotatilan suhteen. Suurkiitokset kurssin toteutuksesta Hannulle ja Riikalle!