Academic English project work

The Hebrew University of Jerusalem

This paper concentrates on the Hebrew University of Jerusalem, its famous researchers and success in the field of Science. The connection between Jewish religion and scientific breakthroughs is also recognized. I have highlighted the establisher of the university, Albert Einstein due to his significant role both in the field of Science and as the influencer of the Jewish Society. The content is linked in personal interest in Jewish culture and religion as the writer’s field of study. 

The Hebrew University of Jerusalem is one of the most famous universities in the world. Many famous researchers, like Albert Einstein and Chaim Weizmann, have studied there. 1 Its four campuses are located across Israel, the head campus in Mount Scopus in East Jerusalem, Edmond J. Safra Campus in Givat Ram in Southern Jerusalem, Robert. H. Smith Faculty of Agriculture, Food and Environment in Rehovot near Tel Aviv, and the Ein Kerem Campus in the West side of Jerusalem. 2 It was founded in 1918 and opened in 1925 and there are 23,000 students studying there at the moment. 

In the beginning, in 1913, the 11^th World Zionist Organization decided to establish a university whose main language would be Hebrew and soon after Balfour Declaration in 1917 the Organization got permission to start its operations. In 1922 Albert Einstein visited Israel and held the first lecture of the university and the official opening was held in April 1, 1925. During the World War II many students joined the British Forces because the British authorities appreciated the work of the university in fight against Nazis. In the War of Independence in 1948 Mount Scopus remained held by Israel surrounded by Jordanian territory. 3 

After the War of Independence studies were resumed. Unfortunately, the use of Mount Scopus was not possible anymore because of Jordan’s block, so they had to find a new place. In 1954 the construction of Edward J. Safra Campus began at Givat Ram. The next great milestone was the Six-Day War in June 1967. The Forces of Israel miraculously beat the surrounding Arab states and the strategic Mount Scopus ended up in Jewish hands again. Since that the university has served as the key factor in determining the nature of Israeli Society and it has been awarded with lots of honors during the recent and the ongoing century. 

The graduates of the university have won 8 Nobel Prizes and one Fields Medal in Mathematics. Four of the prizes were achieved in Chemistry, two in Physics and two in Economic Sciences. The laureates are prof. Albert Einstein in 1921 in Physics, prof. Daniel Kahneman in 2002 in Economic Sciences, prof. Avram Hershko together with prof. Aaron Ciechanover in Chemistry and prof. David Gross in Physics in 2004, prof. Robert J. (Yisrael) Aumann in Economical Sciences in 2005, prof. Roger D. Kornberg in Chemistry in 2006, prof. Ada E. Yonath in Chemistry in 2009, and prof. Elon Lindenstrass whose prize was the Fields Medal in Mathematic in 2010. 4 

The most famous of all, Einstein, was born and raised in Germany, where he lived most of his academic years. He was born in Jewish family in Ulm, in Southern Germany, on March 14^th, 1879. The family soon moved to Munich, where he was raised and got his early education. Nevertheless, hating the German discipline he left for Swiss Federal Polytechnic School in Zurich in 1896 where he finished his studies and received his doctorate in 1905. In 1913 he received a professorship in Berlin and stayed there till the 1930’s when he was forced to flee to the United States due to the Nazis’ persecution. 5 

Einstein joined the Zionist Movement in 1919 and became involved in establishing a brand new Jewish university, which turned later into the Hebrew University of Jerusalem. 6 He was asked to become the president of the World Zionism Organization and to fundraise for it and the Hebrew university. On his second trip to Asia, he visited Palestine and gave the first lecture of the new-born university in 1922, three years before the official opening ceremony. He also served in many high positions, as the chairman of the academic committee of the Board of Governors of the university despite living his life abroad. 

 The year of 1905 may be described as annus mirabilis in the life of Einstein. On that year he published four papers, on photoelectric effects, on Brownian motion, on electrodynamics and on the mass energy equivalent. Those papers changed the world of physics and are still highly valued on that field of study. In his relativity theory he determined that the law of physics is all the same for all non-accelerating observers, and the speed of light in a vacuum was independent of the motion of all observers. 7 His findings brought him a Nobel prize in Physics in 1921. 8 

People have tried to explain why Jewish people have achieved so many prizes in Science. Some explanations are introduced on the webpage tribeuk.com, such as the David – Goliath Syndrome, Social Capital, Religion of Knowledge, Survival mechanism, and being an Outsider. 9 Those underline the Jewish mentality as an independent and autonomous folk who always have a need to question the prevailing authorities. As opposed of other religions, Jewish Religion always asks questions like ‘Why?’ and ‘How?’ concentrating on analysis instead of dogma. Those may be some possible explanations behind their different, out-of-box thinking. 

Conclusion: 

Finally, a kind of connection between Jewish mind and Nobel prizes can be found. The huge amount of prizes amongst the graduates of the Hebrew University of Jerusalem is visibly remarkable even without comparing to other universities. The establisher of the university has changed the paradigm in Science of Physics and as such is a one of a kind of representative of a great Jewish mindset. Jewish history as an outsider of the society together with the religion of knowledge has enabled the scientific triumph and is the main reason for such a success. For an ordinary westerner, there is a lot to learn about the Jewish way of thinking. 

1 https://en.huji.ac.il/en/cpage/449  

2 https://en.huji.ac.il/en/page/451  

3 https://en.huji.ac.il/en/page/452  

4 https://nobel.huji.ac.il/indexE.htm  

5 https://www.jewishvirtuallibrary.org/albert-einstein  

6 https://www.huffpost.com/entry/how-albert-einstein-helpe_b_7978602 

7 https://www.space.com/17661-theory-general-relativity.html  

8 https://www.nobelprize.org/prizes/physics/1921/summary/#  

9 https://www.tribeuk.com/sites/default/files/tribe%20Spark5%20reasons%20Jews%20win%20so%20many%20Nobel%20prizes%20(2).pdf 

 

 

Metodikurssin tutkimussuunnitelma

Netanjahun puhe Israelin, Arabiemiraattien ja Bahrainin rauhansopimusseremoniassa 15.9.2020

1.     Työn tarkoitus

Laadin tutkimussuunnitelman osana Lähi-idän tutkimuksen menetelmäopintoja, jotka ovat opetussuunnitelmassa tarjolla ensimmäistä kertaa sitten sisäänpääsyni 2017. En ole vielä varsinaisessa kandidaatintutkielman seminaarivaiheessa, joten tutkimuskysymykseni ja -asetelmani ovat vasta luonnoksia tulevaa varten. Täten suunnitelmalla ei ole etukäteen valmista runkoa tai pohjaa, joiden pohjalta sen valmistus olisi helpompaa. Tutkimussuunnitelman laatimistehtävä on kuitenkin tärkeä ja mielenkiintoinen, sillä sen tarkoitus on luoda perustus tulevalle tutkimustyölle. Tavoitteeni on aloittaa tutkielmaseminaari ensi syksynä, jos korona suo ja saan tarvittavat kurssit kasaan siihen mennessä. Ongelmani on, ettei minulla vieläkään ole pohjalla varsinaisia teoriaopintoja politiikan tutkimuksesta, jotka auttaisivat hahmottamaan aihetta laajemmin.

Valitsin aiheekseni päivänpolttavan lähihistorian kysymyksen: Trumpin ja Netanjahun taustajoukkoineen saavuttamat Israelin ja Arabiemiraattien ja Bahrainin väliset rauhansopimukset. Aiheesta ei mielestäni löydy vielä varsinaista tutkimusta sen tuoreuden ja keskeneräisyyden vuoksi. Pidän saavutusta merkittävänä askeleena lopullisen rauhan saavuttamiselle Lähi-itään ja toivon maiden kahdenvälisten dialogien syventyvän entisestään.

Pohdin tutkielmassani Netanjahun puhetta rauhansopimusten julkistamisseremoniassa Washington D.C.:ssa 15.syyskuuta 2020. Käytän aineiston käsittelyyn diskurssianalyysin menetelmää, sillä se tuntuu sopivan menetelmistä parhaiten minua kiinnostavien seikkojen esille nostamiseen. Kysymyksenasettelu voisi kuulua:

·       Miten Netanjahu puhuu rauhasta?

·       Mitä hän haluaa viestittää puheen avulla maailmalle rauhansopimusten merkityksestä?

Hanna Ojalan mukaan (Ojala 2012:4) Israelin pääministerillä on poikkeuksellinen valta-asema suhteessa Lähi-idän geopoliittiseen rauhanprosessiin ja erityisesti israelilaiseen väestöön. Täten pääministerin käyttämä retoriikka ja sitä kautta muodostuvat sosiaaliset konstruktiot ovat vaikutusvaltaisia israelilaisen yleisön keskuudessa. Tämän vuoksi on keskeistä tarkastella hänen rauhanpuheensa sisältämiä diskursseja ja niitä poliittisia todellisuuksia, joita hän retoriikallaan luo.

Yksi puheen keskeisistä diskursseista on tietysti turvallisuusdiskurssi. Sen avulla korostetaan mm. Juudean ja Samarian kuulumista Israelille. Trumpin saavutuksia Israelin hyväksi kehutaan vuolaasti, palestiinalaiset mainitaan myös useaan otteeseen solidaarisuuden vuoksi, ymmärtäen, että heitä asia saattaa ärsyttää. Sopimusten hyötyjä palestiinalaisille korostetaan ymmärrettävästi juuri tästä syystä. 

Ymmärrykseni mukaan rauhansopimuksista hyötyvät erityisesti Persianlahden valtiot (Gulf states), maltilliset islamilaiset maat eli ns. Saudi-Arabian klikki. Odotettavissa on näiden maiden ja Israelin välisten suhteiden lämpiäminen. Saudi-Arabiasta povataan yleisesti seuraavaa rauhansopimuskumppania, mille saavutukselle on jo olemassa tietyt puitteet ja edellytykset. Kyseessä olisi vielä edeltäjiäänkin merkittävämpi virstanpylväs alueen vakauttamisen edistämiseksi. Saudi-Arabian klikin hegemoniakamppailupariksi voidaan erottaa Iran-Hizbollah-PLO -ryhmittymä, jonka asiat tuntuvat unohtuvan sopimusten myötä.

2.     Aikaisempi tutkimus

Tapahtumien tuoreuden vuoksi aiheesta on haastavaa löytää aiempaa suomenkielistä tutkimusta. Edeltävä tutkimus voisi sisältää elementtejä, kuinka tilanteeseen päädyttiin, mitkä merkit olivat ilmassa ennen sopimuksien solmimista, millaiset tapahtumat edelsivät ratkaisuun pääsemistä. Uskoakseni eräs merkittävä syy oli Arabiemiraattien metropolialueen poikkeuksellisen nopea modernisoituminen verrattuna muihin arabimaihin sekä Bahrainin kohdalla sen kapitalisaatio öljykauden jälkimainingeissa. Molempien maiden länsimaistuminen kapitalisaation myötä on edesauttanut tiiviimpien suhteiden luomista länteen. Tapahtumien tuoreus tekee myös niiden hyötyjen arvioinnin haastavaksi. Vasta ajan kuluminen ja tapahtumien myöhempi tarkastelu voi osoittaa sopimuksien todelliset hyödyt ja toisaalta haitat selkeämmin. Tässä vaiheessa on vielä haastavaa vetää johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

Suomeksi aiempaa diskurssianalyysia metodinaan käyttävää tutkimusta löytyy kuitenkin muun muassa jo aiemmin viittamani Hanna Ojalan opinnäytetyö In the name of security (Tampereen yliopisto, 2012), jossa käsitellään kahden aiemman Israelin pääministerin turvallisuusretoriikkaa niissä esiintyvien diskurssien analysoinnin kautta. Vaikka aiheena eivät ole nimenomaan rauhansopimukset, työhön perehtymällä löytyy ymmärrystä Israelin turvallisuuskäyttäytymiselle ja -politiikalle sekä erityisesti diskurssianalyysin käyttämiselle työkaluna vastaavanlaisessa opinnäytetyössä. Syvällisempi perehtyminen tähän työhön tuo myös ideoita ja runkoa omalle tutkimustyölle aihetta läheisesti liippaavan tutkimusaiheen parissa.

3.     Materiaali

Materiaalina käytän pääministeri Netanjahun puhetta rauhansopimusten julkistamisseremoniassa Washington D.C.:ssä 15. syyskuuta vuonna 2020. Puhe sisältää myös osia presidentti Trumpilta, Arabiemiraattien ulkoministeri Bin Zayedilta sekä Bahrainin ulkoministeri Al Zayanilta. Materiaali on kopioitu suoraan Valkoisen talon sivuilta, ja puhe löytyy uskoakseni myös tallenteena internetistä. Keskityn tässä tutkielmassa pelkkään Netanjahun osuuteen ajankäytön vuoksi, mutta myöhemmin voisin laajentaa sitä kaikkien osapuolten osuuksiin.

4.     Metodi ja teoria

Pohdin diskurssianalyysin soveltuvuutta materiaalin käsittelyn keskeiseksi työkaluksi. Puheen sisältämät diskurssit kiehtovat minua ja niiden analysointi voi tuoda näkökulmia aiheen syvällisempään ymmärtämiseen. Nopeallakin silmäilyllä Netanjahun puheesta voi löytää useita eri diskursseja, kuten rauhan merkityksen Israelille, taistelun hinnan ymmärtämisen ja veljen menetyksen tuoman henkilökohtaisen surun, suuret taloudelliset hyödyt alueelle, yhteistyön Arabiemiraattien ja Bahrainin kanssa muun muassa parhaillaan maailmalla jylläävän koronaviruksen suhteen, Israelin oikeutuksen omaan maahansa Daavidin psalmin lainauksen kautta ja juutalaisen uudenvuoden mainitsemisen uuden aikakauden symbolina. Näiden tarkoituksena on puhutella erityisesti Yhdysvaltoja, sopimusten osapuolia ja niiden taustavaikuttajia. Toistuvilla Israelin kulttuurihistoriaan liittyvillä diskursseilla Netanjahu yrittää myös tyynnytellä Israelin nationalistisiipeä, jolle sopimukset olivat iso pettymys ja myönnytys. Tämä synnyttää kysymyksen jatkotutkimuksista. Olisi kiinnostavaa tarkastella useita eri Netanjahun puheita ja tiettyjen diskurssien toistuvuutta niissä, sekä sitä, kuinka ne asemoituvat eri konteksteihin.

Ongelmakohdakseni muodostuu tutkimuksen teoria. En ole perehtynyt riittävästi diskurssianalyysiä apunaan käyttävien tutkimusten teoriapainotuksiin, eikä minulle ole vielä kertynyt juuri lainkaan teoreettista osaamista politiikan tutkimuksen tai maailmanpolitiikan puolelta, vaikka ne ovat olleet suuria mielenkiinnon kohteitani jo yli vuosikymmenen. Foucault’n diskurssien ja vallan välinen teoria (esitelty mm. Esa Väli-Verrosen artikkelissa) lienee keskeinen diskurssianalyysin käytön ymmärtämisessä tutkimuskysymyksen syvällisempään pohdintaan.

Pääministerin puheessaan luomia sosiaalisia konstruktioita voidaan myös tarkastella juutalaisen kansallisen narratiivin valossa. Kellä on oikeus kuvata itsensä voittajana? Kenen narratiivi on keskeinen puheen sisällössä? Kenen narratiivia ei huomioida? Miksi? Narratiivit ovat keskeinen osa Lähi-idässä käytävää debattia, joten niiden huomioiminen kuuluu tavalla tai toisella siihen, kuinka pääsemme tämän tutkielman tavoitteeseen, eli riittävän moniulotteiseen vastaukseen tutkimuskysymykseen.

5.     Mahdolliset eettiset kysymykset

Ensimmäinen mieleeni tuleva tutkimuseettinen kysymys on, osaanko itse asettua aiheen tutkijalta vaadittuun objektiiviseen rooliin, kun on tiedossa, että aihe herättää myös itsessäni voimakkaita tunteita. Tähän liittyvä kysymys voisi olla, kykenenkö tulkitsemaan diskursseja riittävän neutraalisti ja selkeän ymmärrettävästi, jotta kaikki osapuolet kokevat tulleensa huomioiduiksi. Toinen kysymys on, miksi tulkitsen kyseisiä diskursseja, kuten tulkitsen, sekä millä valtuuksilla juuri minulla on oikeus tulkita niitä näin. Olenko validi tuomaan omaa näkökulmaani esille, kun en ole itse tapauksen osapuoli? Entä orientalismi?

6.     Aikataulu

Olisin näillä näkymin ajoittamassa osallistumiseni kandidaatintutkielmaseminaariin ensi lukuvuodelle 2021-2022. Näillä näkymin työ voisi valmistua toukokuussa 2022 edellyttäen, että maailmanpoliittinen tilanne sen sallii ja pysyn itse opiskelukykyisenä koko lukuvuoden. Tämän tarkka arviointi on haastavaa, sillä minulla on tähänastisten opintojeni suhteen ollut ajoittain merkittäviä haasteita sekä opiskelukyvyn että -motivaation kanssa liittyen psyykkisiin kuormitustekijöihin. Ensisijaisena tavoitteena on kuitenkin valmistua yhtä aikaa muiden samaan aikaan kandiseminaarinsa aloittaneiden kanssa. Yhdeksi hidastavaksi tekijäksi voi muodostua ylenpalttinen huolellisuus ja kunnianhimo, pilkunviilaus ja täydellisyyden tavoittelu monella eri alueella, mutta etenkin lähdemateriaalien syvällisemmän sisällön ymmärtämisen suhteen. Tutkimuskysymyksenä tämä aihe olisi kuitenkin mielestäni poikkeuksellisen herkullinen ja inspiroiva, ja uskoisin jaksavani syventyä siihen myös pidemmällä aikavälillä ajoittaisista psyykkisistä kuormitustekijöistä huolimatta.

7.     Bibliografia

Trumpin, Netanjahun ja kumppaneiden puheet seremoniassa:

https://www.whitehouse.gov/briefings-statements/remarks-president-trump-prime-minister-netanyahu-minister-bin-zayed-minister-al-zayani-abraham-accords-signing-ceremony/

Rauhansopimusdokumentit:

https://edition.cnn.com/2020/09/15/politics/israel-uae-abraham-accords-documents/index.html

Spekulaatiota seuraavasta rauhansopimuksen tekijästä Israelin mediassa:

https://www.jpost.com/middle-east/poll-israelis-most-want-ties-with-saudi-arabia-next-645729

Saudi-Arabiasta ja alueen geopolitiikasta tehty gradu vuodelta 2018:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/273589/Pro_gradu_RahikainenH.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Bahrainin kapitalisaatio:

https://www.otis.com/fi/web/sk/our-company/global-projects/project-showcase/bahrain-world-trade-center

Hanna Ojalan opinnäytetyö Israelin pääministerien turvallisuusdiskursseista:

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/84067/gradu06289.pdf?sequence=1

Esa Väli-Verrosen artikkeli Foucault’n valtateoriasta:

https://journal.fi/mediaviestinta/article/view/71121/32802

Hanna Ojalan opinnäytetyössään käyttämä Chaïm Perelmanin retoriikkateoria:

http://interactivemedia.bradley.edu/ell/perelfft.html

Oppimispäiväkirja osa II kurssilta Uskonnolliset konfliktit: Israel ja juutalaisuus

Oppimispäiväkirja to 15.4.2021

Luennon aiheena torstaina 15.4. olivat Israelin vaalit 2021. Olin itse perehtynyt aiheeseen huolella, sillä aihe oli mielestäni kaikkein kiinnostavin kaikista kurssilla esiteltävistä aiheista. Olin harmissani, etten ehtinyt itse ilmoittautua ryhmään, jonka aihe selkeästi oli mielestäni kaikista tärkein kurssilla käytävä aihe. Valmistauduin luentoon tutustumalla artikkeleihin ja silmäilemällä vaalitulokset läpi. Vaaleja olen seurannut jo pitkään muun muassa Netanjahun facebook- ja instagram-sivuilta. Seuraan myös aktiivisesti Knessetin sivuja, kahta israelilaista somevaikuttajaa, Inbar Cohenia ja Hananya Naftalia, sekä twitterissä muutamia muita Israelin poliittisen kentän merkittäviä tahoja.

Luento osui Israelin itsenäisyyspäivälle, ja olin virittäytynyt tunnelmaan seuraamalla edellisenä iltana itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia Jerusalemista Herzl-vuorelta Israelin suurlähetystön facebook-liven välityksellä. Kahden tunnin ohjelmassa oli aimo annos hepreaa, sillä mitään puheita tai ohjelmanumeroita ei ollut tekstitetty toiselle kielelle. Ymmärsin kuitenkin asiasisällön suurelta osin aiempien heprean opintojeni pohjalta, mistä on kiittäminen nykyheprean opintojen monipuolista tarjontaa Helsingin yliopistossa. Koskettavin ohjelmaosuus oli kansallislaulu Hatikva.

Tulin luennolle hieman myöhässä, joten alkusanat jäivät kuulematta, mutta katsaus Israelin poliittiseen tilanteeseen ennen puolueiden varsinaista esittelyä oli varsin informatiivinen. Kentän hajanaisuus ja Netanjahun korruptiosyytökset vaikeuttamassa hallituksen muodostumista ovat olleet ongelma jo pidemmän aikaa. Tästä syystä hallituksen muodostus on kahdesti epäonnistunut, ja kun hallitus vihdoin saatiin kasaan, se kaatui erimielisyyksiin alle vuoden sisällä vaaleista. Likudin ja Kahol Lavanin liittouma oli kuitenkin paras tähänastinen esitys käytettävissä olevilta resursseilta ja nähtäväksi jää, voidaanko seuraava hallitus muodostaa samansuuntaisia suuntaviivoja noudattaen.

Puolueet oli jaoteltu esityksessä kolmeen blokkiin: vasemmistoon, keskustapuolueisin ja oikeistoon, ja itse olin näkevinäni jaossa keskustaan ja oikeistoon jaoteltujen puolueiden välisen eron suhtautumisessa uskonnollisuuteen. Keskustapuolueiksi luokitellut olivat maallistuneiksi määriteltäviä ja oikeistossa uskonnolliset puolueet. Olisin kaivannut esittelyltä huomioita populismista, sillä siitä on tietojeni mukaan syytetty ainakin Netanjahun Likud-puoluetta sekä Aryeh Derin ultraortodoksista Shas-puoluetta.

Puolueiden esittelyt olivat mielenkiintoisia ja vilisivät tärkeää nippelitietoa, kuten paikkamääriä ja poliittisia näkemyksiä. Suurin osa tiedosta oli uutta, ja myös luennoitsijoiden sivuhuomautukset olivat tärkeitä. Itse kiinnostuin Likudin pohjalla olevasta sionismin revisionistisesta tulkinnasta ja olisin kiinnostunut sisällyttämään osia siitä omaan esitelmääni. Esitellyistä johtajista tuttuja olivat etukäteen Netanjahun lisäksi ainakin Naftali Bennett, Avigdor Lieberman ja Yair Lapid, sekä aiemmalla luennolla mainittu Mansour Abbas. Naisista tuttuja ovat olleet Tzipi Livni ja Ayelet Shaked. Gideon Sa’ar vaikutti kiinnostavalta hahmolta, jota voisin alkaa seurata tarkemmin sosiaalisessa mediassa.

Vasemmistopuolueista merkittävän ryhmän muodostavat arabipuolueet ja niiden liittoumat. Ymmärsin itse jälkeenpäin arabipuolueita tarkastellessani, että United Arab Listin ja Joint Listin ero olisi nimenomaan suhtautumisessa nationalismiin ja uskonnollisuuteen. Vaikka Joint Listiin kuuluu myös nationalistisia puolueita, sen yleistä mielikuvaa voisi luonnehtia maltillisemmaksi kuin United Arab Listin. United Arab List vaikuttaisi olevan taustaltaan militantimpi ja radikaalimpi, ja islamistisen ideologiansa vuoksi myös uhka Israelin turvallisuudelle. Kaiken kaikkiaan poliittisen kentän monet äänet kuuluvat hyvin ja kertovat osaltaan länsimaisen demokratian ylevän tavoitteen suhteellisesta onnistumisesta israelilaisessa päätöksenteossa.

 

Oppimispäiväkirja 22.4.2021

Seuraavana kollokvioteemana oli toiseus sukupuolen kannalta eli naisen asema Israelissa. Teema osui suhteellisen vahvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, enkä ollut juuri lainkaan perehtynyt siihen etukäteen. Tiesin Golda Meirin ja osasin nimetä hänet liikkeen ’savtaksi’ eli isoäidiksi, mutta juuri muuta en aiheesta tiennyt. Ehdin lukea annetun artikkelin, jonka provokatiivinen ote järkytti minua suuresti ja jouduin keskeyttämään sen lukemisen fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. Jatkoin sen myöhemmin loppuun, kun vointini oli tasoittunut. Myöhemmin perehdyin myös Moodlessa annettuihin Women of the Wall -järjestön internetsivuihin katsomalla järjestöstä kertovan videon.

Esitys alkoi katsauksella Israelin feministiliikkeen historiaan ja eteni poliittisen läpileikkauksen kautta ruohonjuuritason järjestötyön esittelyyn. Lopuksi saimme keskustella pienryhmissä havainnoistamme ja itseämme koskettavista aiheista. Keskustelu oli laadukasta ja avartavaa, ja toi aiheisiin uusia näkökulmia, joita en aiemmin olisi tullut ajatelleeksi. Omaan ryhmääni sattui kaksi kollokvion laatijaa, Juha ja Linda, jotka olivat innoissaan aiheesta sekä erityisen perehtyneitä siihen. Keskustelimme heidän kanssaan naisen aseman edistysaskeleista israelilaisessa yhteiskunnassa sekä nykytilanteesta, viimeisistä vaaleista, Golda Meiristä ja Ayelet Shakedista, joka oli minulle myös tuttu hahmo Israelin poliittiselta kentältä.

Naisasialiikkeen kerrottiin syntyneen Yishuvin alkuvaiheissa ja olevan yhteydessä ammattiyhdistysliikkeeseen. Naisten tasa-arvoa pidettiin edellytyksenä juutalaisen kansallisvaltion perustamiselle, ja valtaosa aktivisteista oli koulutettuja aškenasitaustaisia juutalaisia. Uusi feministinen liike syntyi 1970-luvulla Haifan yliopistossa akateemisesti koulutettujen naisten keskuudessa, ja sen myötä Knessetiin nousi kokonainen feministinen Ratz-puolue. Vastalauseena aškenasitaustaiselle liikkeelle syntyi 1980-luvulla myös mizrahinaisten feministinen liike, jonka agendana oli tuoda feminismiä esiin luokkaerojen kautta. Nykyisin feministisiä liikkeitä on myös LGBT-yhteisön ympärillä sekä haredien, ortodoksijuutalaisten ja islamilaisen kulttuurin ympärillä.

Seuraava osuus kertoi naisten poliittisista rooleista historiassa ja nykypäivänä, sekä naisten uskonnollisista rooleista. Maailmanlaajuista feminismiä mittaavan The Global Gender Gap Reportin mukaan Israelin sijoitus olisi ollut jo 44. vuonna 2017, mutta se putosi viime vaalien myötä 20 sijaa alemmas. Naiskansanedustajia kerrottiin olleen Knessetissä sen perustamisesta lähtien, mutta vain kolme heistä toimineen ministerinä koko Knessetin historiassa, mikä oli pieni yllätys ainakin itselleni. Linda esitteli naiset ansiokkaasti, Golda Meirin, Tzipi Livnin ja Ayelet Shakedin, joista oli kiinnostavaa kuulla uutta tietoa aiemmin omaksumani lisäksi.

Lopuksi tarjoiltiin osuus Länsimuurin eli Kotelin ympärillä pyörineestä feministisestä liikehdinnästä, joka perustui taustatietoon, että naisille ja miehille on omat rukousalueet Länsimuurilla, joka on juutalaisen uskonnon kaikkein pyhin uskonnollinen paikka. Anne alusti osuutensa kertomalla ruohojuuritason feministisestä järjestöstä Women of the Wallista, jonka uskonnolliset naisjäsenet tavoittelevat samoja uskonnollisia oikeuksia Länsimuurilla kuin miehillä jo on. Oli yllättävää, etteivät he saaneet rukoilla ääneen eivätkä lukea Tooraa muurin omalla puolellaan, mihin en itse ole kiinnittänyt aiemmin huomiota omilla matkoillani Pyhässä maassa. Feministisen liikkeen takapakkeja selittivät uskonnolliset säädökset ja haredijuutalaisten vastustus, mutta kaiken kaikkiaan kollokvion laatijat pitivät nykysuuntaa edistyksellisenä ja aiempaa huomattavasti tasa-arvoisempana.

 

 

 

Oppimispäiväkirja 26.4.2021

Neljäs kollokviokerta käsitteli rasismia israelilaisessa yhteiskunnassa. Tiesin teemasta jonkin verran etukäteen, sillä sivusimme sitä omassa kollokviokerrassamme ma 19.4., joka käsitteli tunnettua israelilaista kohupoliitikkoa Bezalel Smotrichia ja hänen puoluettaan Religious Zionist Partya. Bezalel on tunnettu muun muassa lausunnoistaan, joissa hän on halunnut ’tappaa, sulkea vankilaan tai karkottaa kiviä heittelevät palestiinalaislapset’. Hänen ajattelunsa vaikuttaa muutenkin ääriajattelulta, jossa sionistinen prosessi valkopesee kaiken juutalaisten harjoittaman vallan väärinkäytön ja ihmisoikeuksien rikkomisen. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut edustavan juutalaisten valtavirtaa, ja näin monikulttuurisessa yhteiskunnassa on nähdäkseni opittava suvaitsemaan erilaisuutta, jotta se säilyisi toimintakykyisenä.

Rasismia käsittelevässä kollokviossa käsiteltiin ensin rasismia orientalismin valossa, sitä kuinka ’itä’ on alisteinen ’lännen’ määritelmille. Valta on syntynyt vuosisatojen aikaisesta eurooppakeskeisyyden toistuvuudesta, mistä on syntynyt vahva diskurssi, joka näkyy paitsi mediassa, myös suurimmassa osassa nykyistä kauno- ja tietokirjallisuutta. Lisäksi käsiteltiin antisemitismin määritelmää osana israelilaisten itse kokemaa rasismia, ja tuotiin esille äärijärjestö Hamas, Islamic Movement -liikkeen pohjoinen, militantimpi haara sekä BDS-liike (Boycott, Divestment and Sanctions), joka keskittyy palestiinalaisten oikeuksiin sekä Israelin valtioon kohdistuviin talouspakotteisiin, kulttuuriseen ja akateemiseen boikottiin. Liikkeen mainittiin rinnastavan Israelin kansalaispolitiikan apartheidiin eli Etelä-Afrikan toista maailmansotaa seuranneeseen rotuerottelupolitiikkaan

Jo aiemmin kurssilla esille tulleesta demografiasta käsiteltiin tutut luvut, koko väkiluku (9 327 000), juutalaisten osuus 73,9%, palestiinalaisten 21,1% ja muiden 5%. Etiopian juutalaisista esiin nousi luku 135 000 (2020) ja kuluvana vuonna 160 000 eli 25 000 lisää. Lukujen perusteella Israelin yhteiskunnan koettiin olevan syvästi jakautunut, muun muassa monien etnisten ryhmien ja arabien ja Israelin välisen konfliktin johdosta. Valtion binationaalinen todellisuus vaikutti oleva ristiriidassa sen perustuslaillisen juutalaisuusmääritelmän kanssa. Kansallisvaltiolakia vuodesta 2018 voidaan pitää rasististisena etenkin kielipolitiikan osalta, sillä se sulki arabian pois toisen kansalliskielen asemasta.

Etiopian juutalaisista esityksessä oli suloinen video ja hieman historiaa. Etiopian juutalaisia alettiin tuoda Israeliin 1980- ja -90-luvuilla, kun heidän alkuperänsä kartoitettiin edelleen kiistanalaisin menetelmin.  Virallinen tunnustus saatiin sefardiylirabbilta 1973, ja heidän pelastusoperaatioistaan ovat tunnettuja erityisesti operaatio Moses ja operaatio Solomon. Etiopian juutalaiset ovat ehkäpä heikoiten Israeliin integroitunut maahanmuuttajaryhmä muun muassa kielivaikeuksien vuoksi, ja he ovat yksi syrjityimmistä ja marginalisoiduimmista ryhmistä Israelissa.

Palestiinalaisten osuus väestöstä oli noin 20,8% ja heidän mainittiin olevan nopeimmin kasvava väestönosa korkean syntyvyyden vuoksi. Heihin sisältyivät muslimien lisäksi myös kristityt ja druusit ja heihin liittyi useita eri erityiskysymyksiä, kuten Gaza, Länsiranta ja siirtokunnat, sekä asuinalueiden segregaatio Israelin rajojen sisällä. Mizrahi-juutalaisista oli erikseen kerrottu heidän historiastaan ja merkityksestään Israelin juutalaisenemmistöisen demografisen pohjan mahdollistajana. Heitä kuvattiin alempiluokkaisina ja heikommin yhteiskuntaan sopeutuneina kuin eurooppalaistaustaisia aškenaseja. Mizrahien kuvattiin myös vahvistaneen Israelin uskonnollista kenttää ja tuoneen oman värinsä Israelin kiúlttuurikenttään.

 

Oppimispäiväkirja to 29.4.2021

Viimeisellä kollokviokerralla aiheena oli Israel ja sekularismi. Aihe oli minulle verrattain uusi, enkä tiennyt siitä juurikaan etukäteen. Siitä ei ollut erikseen luentoa kurssin alkupuolella, kuten uskonnollis-sionismista, johon se herkästi vertautuu mielessäni. Tiesin muun muassa entisen ulkoministeri Avigdor Liebermanin puolueen Yisrael Beiteinun ajavan sekulaareja arvoja kannattavien israelilaisten asioita, mutta se oli mielessäni profiloitunut äärioikealle uskonnollis-sionistien rinnalle. Tämänkertaisiin vaaleihin perehtyminen kuitenkin muutti käsitystäni puolueesta ja puoluekentästä; on olemassa vieläkin radikaalimpia puolueita ja poliitikkoja.

Sekularismia voidaan kuvailla erääksi juutalaisuuden kriiseistä. Sekulaareilla juutalaisilla on kolme ulottuvuutta; historian, yhteiskunnan ja identiteetin ulottuvuudet. Muun muassa Israelin valtion alulle saattanut, historiallinen sionismi on ollut sekulaaria sionismia. Sionistista liikehdintää seurannut Israelin ensimmäinen hallitus oli sosialistien ja uskonnollisten sionistien välinen koalitio. Theodor Herzl, sionistikongressin perustaja, jota on pidetty sionismin ’isänä’, oli itävalta-unkarilainen toimittaja, joka kannatti sekulaaria valtiota. Hän järjesti Baselissa sionistikongressin, jonka ohjelma-manifestissa määriteltiin sionismin pääpointit. Naiset saivat osallistua siihen, mutta heillä ei ollut äänioikeutta.

Israelin nykyhistoriasta löytyy kaksi tapausta, jotka ovat vaikuttaneet sekulaarin ja uskonnollisen väestön suhteisiin. Molempien taustalla on kysymys siitä, kuka saa olla juutalainen ja kuka israelilainen. Ensimmäinen niistä, Jitzhak Rabinin murha, edustaa yhtä Israelin yhteiskunnallista kriisiä, jossa sekulaari ja uskonnollinen politiikka ovat olleet törmäyskurssilla. Rabinin sekularismiin pohjautuva rauhanneuvottelupolitiikka herätti vastustusta uskonnollisissa sionisteissa, minkä seurauksena hänet lopulta murhattiin Tel Avivissa marraskuussa 1995. Toisena esimerkkinä kriisistä oli nostettu tämänhetkinen Covid-19 -pandemia ja sen hoito Israelissa. Pandemia on luonut uudenlaisen arvoristiriidan, kun valtio suosii haredeja ja sakottaa heitä rikkomuksista vähemmän kuin muuta kansaa. Taustalla voidaan nähdä pääministeri Netanjahun toiminta hänen varoessaan suututtamasta Knessetin haredipuolueita.

Sekularismin vaikutus juutalaiseen identiteettiin näkyy esimerkiksi siten, että useat sekulaarit juutalaiset identifioituvat juutalaisiksi, vaikkeivät he usko jumalaan henkilökohtaisesti. Kolme tapaa nähdä itsensä juutalaisena ovat kansalaisuus, poliittinen kehys sekä traditio. Kansalaisuuteen rakentuvassa identiteetissä viitataan nationalismiin sen taustalla, politiikassa sekularismiin ja traditiossa pohjalla ovat kieli, uskonnolliset käytänteet ja symbolit. Jokaisen kannattajia löytyy Israelista noin neljäsosa, ja viimeisen neljänneksen kannattajat eivät erottele vain yhtä sektoria ylitse muiden. Sekularismi näkyy juutalaisvaltiossa erityisesti avioliiton osalta, kun sekulaarit juutalaiset eivät pysty järjestämään sekulaarihäitä. Sapattina julkinen liikenne ei kulje, ja ravintolat ja ruokakaupat ovat kiinni, ja niissä myydään arkisinkin vain kosher-ruokaa, mikä rajoittaa niiden juutalaisten elämää, joille säädökset eivät ole niin tärkeitä.

Jitzhak Rabinin murhan muistoksi on perustettu Bina-niminen sekulaari järjestö, joka korostaa juutalaisia arvoja ja kulttuuria. Se tutkii juutalaisia arvoja ja tekstejä pluralistisesta näkökulmasta. Sen mukaan Toora nähdään juutalaisena historiana, mutta ei jumalallisena totuutena, mikä on melko radikaali näkemys israelilaisessa viitekehyksessä.

Beit Tefilah Israeli -instituutti taas on toisenlainen esimerkki sekularistisesta vaikuttamisesta. Se on 2004 perustettu sekulaari synagoga, ja sen päämääränä on tasa-arvoinen, liberaali ja sekulaari juutalaisyhteisö. Yhteisön toiminnassa yhdistyvät henkinen ja juutalainen sekä moderni ja traditionaalinen. Henkisyys on korvannut Israelissa uskonnollisuuden erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa, jotka ovat alkaneet kyseenalaistaa vallitsevia arvoja ja luopuneet uskonnollisuudesta. Voisi sanoa, että se on ajan hengen mukaista myös muualla länsimaisessa maailmassa.

 

 

                                                                                  Yhteenveto

Kollokviokerroilla saimme perehtyä johonkin omaan mielenkiintomme mukaiseen aiheeseen ja laatia siitä esitelmän muulle opiskelijaryhmälle. Kollokvioteemoista kiinnostavin oli mielestäni ensimmäinen eli vaalit yleisesti, mutta en ehtinyt ilmoittautua ryhmään ajoissa, joten johdin Vaalit II -ryhmän työskentelyä. Epäonnekseni aihe ei ollutkaan niin mieluisa ja omat digitaitoni osoittautuivat myös haasteeksi, mutta selvisimme kuitenkin esityksestä kunnialla kolmannen jäsenemme Emilian osuuden ansiosta. Olin kuitenkin tyytyväinen oman osuuteni asiasisältöön ja sain mielenkiintoista pohjatietoa aiheesta, josta olisin kiinnostunut tekemään lisätutkimusta.

Vaalit I -ryhmässä käytiin läpileikkaus israelilaisesta puoluekentästä, monipuoluejärjestelmästä, suhteellisesta vaalitavasta sekä hallituksen muodostumisesta. Erityistä mielenkiintoa herättivät Juliuksen esittelemät oikeistopuolueet, sillä talous on ymmärrykseni mukaan erityisesti Israelin kontekstissa merkittävin poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnan toimintojen ylläpitoa edistävä tekijä. Olen itse lukenut Israelin poliittisen kentän keskustapuolueiden ja turvallisuuspolitiikan välisestä symbioosista, ja tämä näkökulma jäi vähemmälle käsittelylle. Länsimaissa turvallisuuspolitiikka linkittyy vahvasti oikeistoon, sen rahoittajaan, mutta Israelissa keskusta on erilainen, sillä se on osa keskusta-oikeistopuolueiden sekulaaria blokkia kolmesta aiemmin teksteissäni mainitsemastani blokista. Israelissa keskusta on myös tunnettu liberaalina puolueryhmittymänä toisin kuin esimerkiksi Suomessa.

Toiseus naisen aseman ja rasismin näkökulmista katsottuna juutalaisessa yhteiskunnassa olivat minulle uusia teemoja. Naisen asema on minulle kiusallinen ja tulenarka aihe jo valmiiksi, ja se synnyttää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Opintojeni aikana käymät kriisit liittyvät erityisesti tähän teemaan, ja toivoisin, ettei minun olisi tarvinnut koskaan kohdata niitä. En oikein osaa sanoa tästä teemasta mitään rakentavaa ilman voimakkaita tunnereaktioita. Kollokviokerran esiintyjät vetivät kuitenkin esityksensä hyvin ja luontevasti sekä akateemisesti uskottavasti.

Rasismikollokvio oli mielenkiintoinen syväluotaava katsaus rasismin historiaan sekä yleisesti että yhteiskuntakohtaisesti. Vallan diskurssi -teema on minulle tärkeä teema, johon minun olisi aiheellista perehtyä syvällisemmin omaa kandidaatinseminaariani silmällä pitäen. Foucault ja Said vaikuttavat kentän keskeisiltä hahmoilta ja heidän välisensä yhteys kiinnostavalta teemalta käsitellä lopputyössä. Olen yrittänyt aloittaa sosiologian opintokokonaisuutta monta kertaa, mutta joka kerta heikolla menestyksellä. Viimesyksyinen yritykseni keskeytyi verkkokurssin liian tiiviiseen tahtiin ja takertumiseeni marxismin kauhuihin. Ehkäpä politiikan tutkimuksen puolella aihetta voisi käsitellä neutraalimmin.

Viimeisen kollokvion aiheena oli sekularismi, joka oli minulle aiheena tuntemattomin. Parhaiten mieleeni jäi Israelin valtion sekulaaritaustainen historia, Theodor Herzlin osuus sionistikongressin ja juutalaisvaltion synnyssä. Juutalaisvaltion sionistisen luonteen syntyyn, samoin kuin itse juutalaiseen identiteettiin, olisi kiehtovaa perehtyä tarkemmin eri näkökulmista. Toivon mukaan saan käsitellä näitäkin lopputyössäni.

Kaiken kaikkiaan kurssista jäi hyvä mieli ja kiitollisuus monipuolisesta kipupisteiden ja muiden israelilaiselle yhteiskunnalle leimallisten piirteiden esiinnostosta. Kurssi toteutettiin tavalla, joka ei ollut opiskelijalle liian kuormittava, ja se tarjosi runsaasti uusia näkökulmia ja tietämystä eri aiheista, jotka koskettavat juutalaista yhteiskuntaa. Kandintyöhöni haluaisin sisällyttää erityisesti israelilaista politiikkaa ja mahdollisesti yhteiskuntafilosofiaa, ja sekä sekulaari että uskonnollinen näkökulma ansaitsisivat tulla esille. Eräs mahdollinen työkalu voisi olla metodikurssin diskurssianalyysi.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan uuden hallituksen muodostumista, samoin huolestuneena kansalaisena par’aikaa kulminoituvaa kriisiä mahdollisen sotatilan suhteen. Suurkiitokset kurssin toteutuksesta Hannulle ja Riikalle!

Oppimispäiväkirja osa I kurssilta Uskonnolliset konfliktit: Israel ja juutalaisuus

 

Oppimispäiväkirja ma 15.3.21

Kurssi alkoi vauhdikkaasti maanantai-illan luennolla, johon olin etukäteen hyvin valmistautunut. Olin kahlannut Moodle-materiaalin läpi ja perehtynyt kurssin suoritustapoihin, erityisesti oppimispäiväkirjaan. Luennolla osallistuin kiitettävästi keskusteluun tarkkaavaisuustasoni mukaan, ja keskittymiskykyni opiskeltavaan ainekseen oli hyvä. Kurssin sisältö vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja tulen tarvitsemaan sen tarjoamaa ymmärrystä erityisesti syksyllä häämöttävässä kandidaatintutkielmassani. Kollokvio työskentelytapana vaikuttaa palkitsevalta ja helposti lähestyttävältä, eikä se lataa samanlaisia vaatimustaakkoja opiskelijan niskaan kuin tavanomaiset suoritustavat. Uskoisin, että luentokerroille opiskeltavaan ainekseen perehtyminen on vapautuneempaa, kun siihen ei ole lastattu tenttiarvosanan painavaa viittaa.

Luennolla kävimme läpi Israelin valtion perusteet, statistiikkaa, historiaa, kipukohtia sekä juutalaisen valtion koostumusta. Terminologia oli tuttua juutalaisuuden peruskurssilta, jonka suoritin jo aiemmin syksyllä 2018, kaksi ja puoli vuotta sitten. Kertaus oli kuitenkin hyödyllistä. Sionismin määritelmä kirkastui ja rabbien oikeudellinen tehtävä nousi esille. Rabinin kuvan tunnistaminen oli tärkeää, sillä olin tehnyt hänestä pitkän 12-sivuisen esseen aiemmalla, Hannun vetämällä Israelin ja arabien välistä konfliktia käsittelevällä kurssilla keväällä 2019. Aihe oli mielenkiintoinen ja opettavainen; muistan siitä edelleen useita kiinnostavia yksityiskohtia, ja esseeseen tekee mieli palata uudelleen kertauksen vuoksi.

Vuosiluvut oli selkeyden vuoksi hyvä kerrata, vaikka ne muistissa olivatkin. Asioiden jäsentäminen numeroiden perusteella on suuri vahvuuteni, minkä vuoksi myös demografiaa käsittelevä statistiikka kiinnosti minua suuresti. Jäin pohtimaan, että kun palestiinalaisia on kokonaisväestöstä 21,1% ja ei-juutalaisista muslimeja 18%, mitä muut palestiinalaiset sitten ovat? Kristittyjä taisi olla 2% väestöstä, kuuluvatko he sitten kaikki em. ryhmään? Yhteiskuntaryhmistä Venäjältä muuttaneiden suuri määrä (17%) jäi pohdituttamaan erityisesti. Tähän ihmisryhmään olisi mielenkiintoista perehtyä syvällisemmin, myös Suomen geopoliittisen sijainnin kannalta.

Israelin valtion juutalaista luonnetta käsittelevä osio tarjosi eniten uutta asiaa. Uskonnolliset tuomioistuimet kuulostivat erikoisilta; ehkä niiden avulla uskonto todella yhdistyy kansalaisten elämään. Ortodoksijuutalaisten monopoliaseman taustoitus meni minulta vähän ohi kirjoittaessani muistiinpanoja, mistä olen harmissani, sillä se olisi ollut olennainen asia ymmärtää valtion lainsäädännöllisen rakenteen kannalta. Olin aikeissa kysyä, löytyisikö luennoitsijoilta jotain aiheeseen liittyvää taustamateriaalia, mutta en saanut kysyttyä, mikä jäi jälkikäteen harmittamaan. Aion perehtyä aiheeseen tarkemmin omalla ajallani, sillä se on keskeinen valtion olemassaoloa ylläpitävä voima.

Luennon päätteeksi keskustelimme pienryhmissä, ja ryhmääni kuuluivat lisäkseni muistaakseni Rita ja Jaakko. Ryhmässä puhuimme alkuperäisestä tiedosta, narratiiveista ja Lähi-itään koskevan tiedon värittyneisyydestä. Kaikilla meillä oli jonkinlainen käsitys siitä, että aluetta koskevaa tietoa värittivät erityisesti alueeseen liittyvät poliittiset mielipiteet. Ajattelen itse erityisesti länsimaalaisen mediauutisoinnin Israelista olevan värittynyttä, esimerkkinä se, kuinka palestiinalaisten koronarokotteita koskevassa tiedossa oli lopulta kyse aivan eri asiasta kuin mitä suomalainen media antoi ymmärtää. Israelia koskevassa uutisoinnissa on myös tärkeää keskittyä luotettavaan tietoon, sillä Lähi-idän alternatiivinen mediakenttä kuhisee salaliittoteorioita, ja medialähteiden taustat on tutkittava tämän vuoksi erityisen tarkkaan.

 

 

 

 

Oppimispäiväkirja II ma 22.3.2021

Luennon aiheena oli tänään juutalaisvaltio ja demokratia. Aihe on herkullinen ja kiinnostava ja Israelin ja demokratian välisen suhteen hahmottaminen on keskeistä alueen päivänpolitiikan seuraamisen kannalta. Olen itse jo perehtynyt aiheeseen kirjoittamalla siitä ystävieni kanssa blogia internetiin 2015, ja myöhemmin kirjoitin aiheesta nelisivuisen esseen kulttuurien tutkimuksen perusopintoihin liittyvällä kurssilla KUKA-106. Materiaaleja en ehtinyt erityisesti silmäillä, mutta pienryhmässämme oli onneksi kaksi niihin paremmin perehtynyttä, Linda ja Rita.

Luento alkoi mahtipontisesti Israelin tuoreen kansalaisuuslain esittelyllä, joka julkistettiin 2018. Reaktioni oli kauhistus, sillä säikähdin, että tuleman pitää järisyttävää tykitystä Israelin demokratian epäkohdista ja lopuksi julistus, ettei Israel todella olisi millään asteikolla luokiteltavissa demokratiaksi. Onneksi näin ei käynyt, vaan esiin tuotiin toinenkin, maltillisempi näkökulma. Kävimme läpi taustaa lisääntyneelle debatille juutalaisvaltion ja demokratian välisestä suhteesta, muuttuneita vaatimuksia modernisoinnista ja maallistamisesta, 1967 sodan merkityksestä ja palestiinalaisten vaatimuksista Israelin suhteen.

Taustaksi kuulimme Israelin valtion lainsäädännöstä, jonka mukaan Israel on 1990-luvulta lähtien ollut juutalainen ja demokraattinen juutalaisille kuuluva valtio. Lisäksi lisääntyvä kansainvälinen arvostelu on kiihdyttänyt debattia. Aiheesta tuotiin esille B’Tselem-järjestö puolueettomana ihmisoikeusjärjestönä ja linkki sen sivuille, mutta NGO Monitorin sivuilta selviää nopeasti, ettei kyseessä suinkaan ollut täysin puolueeton järjestö, vaan erittäin värittynyt, vasemmistoaktivistien äänitorvi.

Materiaaleista kävimme läpi ensin perusteellisesti Yiftachelin artikkelin ja lopuksi sivusimme nopeasti myös Gavisonin artikkelia. Tämä oli mielestäni sääli, sillä Gavisonin ajatukset olisivat ansainneet enemmän näkyvyyttä verrattuna Yiftachelin revittelyyn. Yiftachel jakaa Israelin määritelmän kolmeen käsitteeseen, joita hän vertailee ja tekee lopuksi johtopäätöksen vertailustaan. Hän kuvaa Israelia syvästi jakautuneena yhteiskuntana ’deeply divided society’, jonka jakolinjoina hän näkee etniset ja uskonnolliset sektorit. Etnisestä demokratiasta hän toteaa, että Israelissa yksi etninen ryhmä pitää määrättyjä keskeisiä asioita hallinnassaan, toisin kuin esim. Libanonissa tai Irakissa, joissa jako on sektarianistinen.

Lopulta Yiftachel kuitenkin päätyy määrittelemään Israelin etnokratiaksi, jolla on demokraattisia piirteitä, perustellen sitä yhden kansan, ’ethnoksen’ hallitsevuudella maan resurssien suhteen. Hänen mukaansa Israel ei muodosta yhtenäistä kansaa eli demosta, joka oikeuttaisi määrittelemään Israelin demokratiaksi. Lopuksi hän esittää vaateita, joiden mukaan Israelin tulisi olla liberaali demokratia ja kunnioittaa kaikkia kansalaisiaan.

Gavisonin artikkelia kävimme läpi vain silmäilyn verran. Hänen lukukappaleessaan tulivat esille muun muassa demokraattisuus, myönnytys sen suhteen, että juutalaisilla olisi ainutlaatuinen side maahan, toisaalta myönnytys arabien epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen suhteen, Israelin enemmistön oikeus määritellä valtion luonne ja arabien parempi asema verrattuna ympäröiviin arabimaihin.

Itse ajattelisin näistä kahdesta Gavisonin olevan enemmän oikeilla jäljillä. Pienryhmässämme olimme myös samaa mieltä artikkelien sisällöstä. Rita oli perehtynyt artikkeleihin paremmin ja hän toi esiin jopa futuristisia ajatuksia demokratian käsitteen vapauttamisesta, joiden kuuntelu oli raikasta ja ja tervetullutta älyllistä pohdintaa aiheesta. Kaiken kaikkiaan opin, että demokratian määrittelystä voi olla niin montaa mieltä kuin on miestä, ja yritin niellä provosoitumiseni luennon etnokratisesta painotuksesta.

 

 

Oppimispäiväkirja III ma 29.3.2021

Tänään luennon aiheena olivat dati-leumi, eli uskonnollis-sionistiset ryhmittymät Israelissa. Olin valmistautunut luennolle hyvin ja perehtynyt huolella sekä Hannun artikkeliin että oheislukemistona olleeseen artikkeliin Naftali Bennetistä ja uskonnollis-sionistisen puolueen noususta 2013 Knessetiin. Olin kiitollinen, että aiheesta löytyi suomenkielinen artikkeli, johon perehtyminen oli mielenkiintoista ja rakentavaa. Englannintaitotasoni ei riitä syvällisempään perehtymiseen englanninkielisiin artikkeleihin, etenkään, kun aikaa lukea ei ole kuin muutama päivä. Artikkelien ja luennon pohjalta opin paljon uutta; lähes kaikki oli minulle uutta tietoa, ja erityinen mielenkiinnon kohde myös tulevaisuudessa. Teen aiheesta myös ryhmätyön, ja sen pohjamateriaalit ovat nyt hyvällä mallilla.

Luennolla käsittelimme fundamentalismia, uskonnollissionisteja, siirtokuntaliikettä, Kookin merkkihenkilöitä ja sivusimme nopeasti nousussa ollutta uuskahanismia. Fundamentalismin suhteen kävimme ensin läpi vuoden 1967 rajapyykin, josta lähtien Israeliin nousi voimakas radikaali oikeisto. Luennoitsija totesi israelilaisen fundamentalismin kasvaneen ja kärjistyneen 1990-luvulle tultaessa, ja muuttuneen nykyisin valtavirraksi aikaisemman vastavoimana toimimisen sijaan. Näkisin, että tässä on osansa Naftali Bennetillä ja uskonnollis-sionistisen siiven ideologian popularisoinnilla.

Uskonnollis-sionisteista kerrottiin, että he ovat modernin ortodoksian edustajia ja että heidän taustansa on Itä-Euroopan mizrahi-liikkeessä. Uskonnollis-sionistit pyrkivät yhdistämään maallisen ja yliluonnollisen vallan ja uskovat kaiken tekemisen joko hyödyttävän tai hidastavan Messiaan paluuta. Jumalan pelastusprosessin kerrottiin kumpuavan pohjimmiltaan babylonialaisesta Talmudista, ja ollen näin pyhä ja profeetallinen uskonnollis-sionistien silmissä. Uskonnollisena käskynä eli mitsvana mainittiin maan asuttaminen, jolla oikeutettiin siirtokuntaliike, joka toimii uskonnollis-sionistisen ajattelun perustana. Uskonnollis-sionistit painottavat koko raamatullisen Israelin hallintaa Israelin ja koko maailman pelastumiseksi; tällä tarkoitetaan sekä nykyistä Israelia että Juudeaa, Samariaa ja Gazaa. Kaikille uskonnollis-sionisteille maa on pyhä, mutta jäimme pohtimaan, mihin kaikkeen se aatteen kannattajia oikeuttaa. Modernit ekstremistit ovat nousseet nimenomaan heidän joukostaan.

Uskonnollis-sionistisen ajattelun isähahmo, rabbi Avraham Kook (1865-1935) ja hänen poikansa Zvi Jehuda Kook (1891-1982) saivat kiitettävästi ’palstatilaa’ Gush emunim -liikkeen kulttihahmoina, primus motoreina.

Avraham Kookin näkemys sionismista oli, että juutalaisten paluu Israeliin oli athalta di-geula, eli ’pelastuksen alku’, ja että kaikki Israelin juutalaiset yhdessä jouduttivat Messiaan paluuta. Kook yhdisti ajattelussaan kabbalan ja sionistisen ideologian, ja uskoi uuden sukupolven olevan radikaali ja vallankumouksellinen. Hänen poikansa, myöskin rabbi, Zvi Jehuda Kook, jota pidetään siirtokuntaliikkeen isänä, systematisoi isänsä ajattelun ja teki siitä salonkikelpoista.

Zvin oppilaat perustivat Gush emunim -liikkeen oppi-isänsä ideologian pohjalle 1974 ja toimivat edelläkävijöinä uskonnollis-sionismin nousussa Israelin poliittiselle kartalle. Toiminnan idea on siirtokuntien perustaminen ja alueluovutusten vastustaminen. Tavoitteena on asuttaa kokko Israelin maa sekä laillisin että laittomin keinoin. ja sitä leimaa etnosentrisyys ja ’sekularismin teologia’. Liikkeen parista on myös noussut vastaterrorismia, kuten ääriliike kahanismi, jonka seuraajat ovat tehneet vastaiskuja palestiinalaisalueille.

Artikkelissa Gush emunim -liike sai huomattavasti enemmän painoarvoa kuin luennolla. Keskustelimme Gush emunimista myös pienryhmässä. Aihe jäi kutkuttamaan ja siihen olisi kiinnostavaa syventyä tarkemmin esimerkiksi lopputyössä.

 

Oppimispäiväkirja IV to 8.4.2021

Tänään luennon aiheena oli juutalaiset ja muslimit Israelissa. Aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä, ja sen ymmärtäminen on tärkeää alueen kokonaiskuvan hahmottamisessa. Minulla on jo etukäteen aiheesta jonkin verran tietoa, sillä suoritin kaksi vuotta sitten Israelin ja arabien välistä konfliktia käsittelevän kurssin Hannun johdolla. Meidän ryhmätyömme aiheeksi valikoitui tällöin palestiinalaispakolaiset, joten olen syventynyt aiheeseen jo sen verran.

Pääsiäinen katkaisi ikävästi opiskeluputken ja -rutiinit, ja lisäksi osallistuin muuttoon ja sain internetin toimimaan vasta luentoa edeltävänä iltana, joten en ollut ehtinyt juurikaan valmistautua luennolle. Luin luennolle vanhat muistiinpanot ja muistelin aiemmin oppimaamme tietoa. Annetuista taustamateriaaleista kävin läpi pää- ja alaotsikot sekä syvennyin hieman artikkelien viimeisiin kappaleisiin. Palestiinalaiskysymys on merkittävä tekijä alueen demografiaa tarkasteltaessa, ja lopulta sitä voidaan pitää suurempana konfliktin juurisyynä.

Luennolla kävimme Hannun johdolla läpi keskeisiä konfliktiin vaikuttavia tekijöitä. Israelin palestiinalaisiin kuuluu n. 20 prosenttia väestöstä, ja he jakautuvat muslimeihin (82 %), kristittyihin (9 %), druuseihin (9 %) ja beduiineihin. Israelin palestiinalaiset olivat kansan keskuudessa suosituin termi, mutta viranomaiset ovat kieltäneet palestiinalaisen kansallisen vähemmistön olemassaolon, mistä syystä virallisissa viestintävälineissä puhutaan arabeista.

Muslimiveljeskunnan jäseniä oli saapunut alueelle jo 1930-luvulla, ja he loivat alueelle 1946 oman paikallisen järjestön. Poliittinen islam nousi Israelissa uudestaan vuoden 1967 sodan jälkeen, ja 1970-luvulta lähtien kehittyi selkeästi oma islamistinen poliittinen suuntaus. Shaykh Nimr perusti 1971 Darwish Islamic Movement -nimisen liikkeen, joka on korostanut Israelin palestiinalaisten uskonnollista identiteettiä. Liike on vaatinut muun muassa Israelin muuttumista kaikkien kansalaisten valtioksi.

Islamilaisen liikkeen nousua Israelissa on jouduttanut avustustoiminta, joka on nähty tarpeelliseksi alueen palveluiden huonon saatavuuden vuoksi. Avustusjärjestö ylläpitää mm. klinikoita, ambulansseja ja urheilukeskuksia, joita valtio ei Israelin palestiinalaisille takaa. Suhtautuminen vuoden 1996 vaaleihin osallistumiseen jakoi liikkeen kahtia, pohjoiseen ja eteläiseen siipeen, joista pohjoinen kiellettiin laittomana. Eteläinen siipi osallistui valleihin, ja sen pohjalta syntyi nykyinen arabien yhteisvaalilista United Arab List, joka koostuu useiden eri puolueiden jäsenistä. Siipeä johtaa tällä hetkellä Mansour Abbas, joka on tunnettu kärkkäistä poliittisista mielipiteistään.

Ryhmäkeskustelussa käsittelimme juutalaisten ja palestiinalaisten välisiä uskonnollisia kiistakysymyksiä. Ryhmäämme kuuluivat lisäkseni Tiina ja Emilia, ja keskustelumme sivusi eri uskonnollisten ryhmien historiallisia kokemuksia ja eriäviä intressejä konfliktin ratkaisun suhteen. Totesimme Israelin pyrkimyksen olla juutalaisvaltio voivan aiheuttaa vähemmistöryhmien syrjintää ja polarisaatiota. Keskustelu oli antoisa ja toi uusia näkökulmia, joita en itse olisi osannut painottaa yhtä viisaasti.

Ryhmäkeskustelun jälkeen palasimme vielä kiistakysymyksiin, joista tärkein olivat Temppelivuoren käytänteet. Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelissa mietittiin Temppelivuoren siirtämistä Israelin administraation alle, mutta päädyttiin vain Israelin suvereniteettiin ja siihen, että aluetta hallinnoisi jordanialaisen waqf-hallinnon administraatio. Tilannetta kutsutaan myös status quoksi, vallitsevaksi tilaksi, johon ei tehdä muutoksia. Juutalaisten ei suositella rukoilevan alueella puhtaussäädöksien vuoksi, mutta todellisempi syy vaikuttaisi olevan, että se ärsyttää palestiinalaisia. Israelin politiikan tunnetun voimahahmon Ariel Sharonin ajattelematon vierailu Temppelivuorella 2000 johti palestiinalaisten toiseen intifadaan.

 

Yhteenveto

Opimme luennoilla hurjasti israelilaisesta yhteiskunnasta. Demografia on monenkirjava, uskonnollisia ryhmittymiä on runsaasti, ja kirjo niiden sisällä on valtava. Israelin valtion juutalaista luonnetta en itse koe rasistisena, vaikka se mieluusti halutaan länsimaisessa mediassa sellaisessa valossa näyttää. Israel on monessa mielessä esikuva maailman muille maille, ja sen ihmeisiin perustuvan historian vuoksi sitä on alettu pitää kansainvälisten areenojen silmätikkuna. Hannun demokratiaa käsittelevällä luennolla Israelista piirtyi negatiivinen kuva, ja tuntui ikävältä, että ne opiskelijat, jokta eivät olleet perehtyneet asiaan tarkemmin, omaksuivat käsitteen etnokratiasta kyseenalaistamatta sitä lainkaan. Minulle jäi luennosta vaikutelma, että käsityksiimme Israelin demokraattisuudesta haluttiin tarkoituksellisesti vaikuttaa.

Uskonnollis-sionisteja käsittelevä materiaali tarjosi eniten uutta tietoa. Gush emunim -liike ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Olin kyllä tutustunut nykyisen uskonnollis-nationalistisen liikkeen keulakuvaan Naftali Bennettiin, mutta en ollut tiennyt, että poliittisella kentällä on kokonainen liike sen taustalla vaikuttamassa.

Juutalaiset ja muslimit -kerrasta jäi mieleen erityisesti palestiinalaisten avustusjärjestö, josta olisi kiinnostavaa tietää lisää. Minua kiinnostaisi, miten järjestö suhtautuu Israelin valtioon ja juutalaisiin yleensä, millaista materiaalia se levittää asiakkailleen juutalaisiin liittyen, onko sen tavoitteena löydä juutalaisia palestiinalaisten kustannuksella vai toimiiko se vilpittömästi vain auttamistarkoituksessa. Esimerkiksi palestiinalaisten koulujen saama rahoitus on naamioitu hyväntekeväisyydeksi, mutta koulutus on todellisuudessa propagandaa ja vihapuhetta Israelia kohtaan, mikä enemmänkin lietsoo väkivaltaan ja sorretun aseman omaksumiseen kuin olisi todellinen askel rauhaan.

Muita aiheita, joista en laatinut oppimispäiväkirjaa erikseen, olivat Israelin valtion juutalainen luonne ja haredijuutalaisuus. Käsityksestäni juutalaisesta valtiosta jo edellä mainitsinkin, mutta haredijuutalaisten osuus oli myös kiinnostava. En tiennyt, että haredijuutalaisia oli näin erilaisia ryhmittymiä enkä sitä, kuinka voimakkaasti he vaikuttavat valtion eri koneistojen taustalla. Haredijuutalaisista jäi luennolta myös jotenkin negatiivinen kuva, ehkä siksi, kun heidän kielteinen suhtautumisensa Israelin valtioon tuli esitettyä jotenkin negatiivisella tavalla. Itse Shtisel-sarjaa seuranneena näen heissäkin potentiaalia ja erityisesti sen inhimillisen puolen, joka luentomateriaaleissa ei oikein pääse esiin, ellei ole erityisesti asiaan vihkiytynyt.

Kaiken kaikkiaan luennot ovat olleet antoisia ja materiaali kiinnostavaa, ja odotan innolla kurssin toista osaa. Ryhmäkeskustelut ovat tärkeä hetki kohdata muita opiskelijoita ja saada vertaisnäkökulmia opiskeltavaan ainekseen. Kurssia voisi luonnehtia läpileikkaukseksi israelilaisesta yhteiskunnasta, ja luennoitsijoidenkin näkökulmat aiheisiin tulevat selkeästi esiin. Hyvää luennoissa on vastavuoroisuus. Opiskelija saa kommentoida ja kyseenalaistaa opittua, ja vuorovaikutus luennoitsijoiden ja kuulijoiden välillä toteutuu hyvin. Välillä toisen luennoitsijan tulokulma tuntuu turhan puolueelliselta tiedeinstituution edustajalle, ja herää kysymys, kuinka subjektiivisesti poliittisesti tulenarkoja aiheita auktoriteettiasemassa opiskelijoihin nähden oleva henkilö voi lähestyä. Muuten kurssisisältö ja tapa esittää asiat saavat erinomaisen arvosanan.